Koiruuksia

Menin ja ilmoitin Pienen&Mustan Uudenmaan Kennelpiirin TOKO-piirimestaruuksiin, jonka järjestivät Järvenpään Koirakerholaiset. Ilmoittautuminen kadutti ihan pienesti oikeastaan heti, kun olin sen laittanut virkussa menemään. Eihän me olla edes käyty missään "oikeissa" treeneissä! Ollaan toki tehty ihan viikottain ALO-juttuja just sillä ajatuksella, että jos sen viimeisen I-tuloksen vielä jostain saisi. Mutta ohjatuissa, jonkun valvovan silmän alla, ei olla treenattu pitkiin aikoihin. Pari viikkoa ennen h-hetkeä, Roki tuntui ihan kivalta treeneissä, haukkui eikä ollut ihan samassa kuplassa ohjaajan kanssa, mutta teki hyvällä asenteella ja tarkasti (paitsi seuraamisessa, paikka huiteli milloin missäkin, se hyppi kesken liikkeen ja puuhasteli milloin mitäkin, ääääks!) Ajattelin, että selvittäisiin ehkä itseämme nolaamatta (tai ohjaaja selviäisi, Rokistahan kaikki on aina vaan siistiä ja hauskaa). 10.9 matka kisapaikalle meni niin iloisesti, että ihan oksetti jännityksest...

Aina välillä on sellainen fiilis, ettei jaksa treenata koiran kanssa, keksiä niille tai itselleen mielekästä puuhaa, eikä varsinkaan tehdä jotain itselleen epämieluista (nimim. aika olis imuroida). Se fiilis monesti lisääntyy silloin, kun tulee syksy, kylmä ja pimeä. Silti jotenkin syksyisin tulee kamala tarve saada jotain aikaan; liekö johtuen siitä, että aivot ovat monta kertaa elämässä pakotettu aktivoitumaan koulujen alkamisen alla... Samalla olisi tarvetta kuitenkin päiväunille, kahvikupposille vilttiin kääriytyneenä, villasukille ja kaikelle supermukavalle ja rennolle. Vaikka emäntäolento on ollut viime aikoina rättiväsynyt ja mitäänsaamaton palvelusväen pääjehu, ollaan me sentään jottain tehtykin. Rokin hurrrjan tokomenestyksen jälkeen ollaan otettu treenien osalta vähän löysemmin ja tehty jotain "ihan muita" juttuja kuin ALO-treenejä. Rox on ollut intopinkeinen päästessään taas tekemään ruutua, varsinaista noutoa, erilaisia jääviä sun muuta, joka on vaatinu...

Sunnuntaina taas silmät ristissä ylös, ulos ja lenkille. Ja viskelemään palloa lyhyen tokotreenin lomassa, jotta Pienen&Mustan koiran akut eivät olisi ihan täynnä. Koirien aamuviihdytysten ja kamojen hätäisen kasaamisen jälkeen hurauteltiin taas Tuusulaan tokoilemaan. Etelä-Suomen Spanielikerho järjesti kokeen samoilla huudeilla, missä oltiin Rokin kanssa viime sunnuntainakin. Tuomarina oli samaten Harri Laisi. Emäntäotuksen töiden vuoksi sunnuntait ovat oikeastaan ainoat sopivat päivät kokeille, joten viime kokeen onnistumisien jälkeen tuntui houkuttavalta ajatukselta kokeilla hommaa uudelleen tutussa ympäristössä. Jos se jännityskin olisi helpommin hallittavissa toisella kerralla... Kotoa lähtiessä jännitys oli vielä ihan siedettävää, mutta kisapaikalla se oli jopa karmeampaa, kuin viime viikolla! :D Roo oli viimeksi niin niin hyvä, eihän se voisi olla yhtä hyvä taas? Olin varma, että luvassa olisi jonkin sortin katastrofi. Oltiin taas viidensinä vuorossa, mikä oli ihan hyv...

Viime sunnuntaina herätyskello pirisi aikaisin vapaapäivän ja meidän ensimmäisen tokokokeen kunniaksi. Roki Rumpsis oli onnellisen tietämätön ja huoleton, toisin kuin emäntäotus joka aloitti stressaamisen jo hyvissä ajoin. Reippaan aamulenkin yhteydessä tehtiin lähikentällä vielä ihan vähän tokoa ja leikittiin hurjana pallon kanssa. Rokin fiilikset olivat katossa ja yhteistyö pelasi. Hyvillä mielin siis palattiin kotiin - raahaten vielä vähän unensekaista Doulaa matkassa - syömään aamupalaa ja valmistautumaan lähtöön. Kokeen järjesti Springerspanielit ry Tuusulassa. Matkalla Doula tipautettiin hoitoon "mummulaan", koska Mörkö lähti meille kuskiksi ja henkiseksi tueksi kokeeseen. Matkalla paikan päälle meinasi paha ahdistus iskeä, mutta kunhan muistaisi itse olla koiran kanssa siinä hetkessä, sen kanssa kahdestaan, meillä olisi kaikki oolrait. Treeniähän tämä koe meille olisi. Koepaikalla stressaantunut emäntäotus ehkä pikkuisen liikaa kävi pientä koiraa juoksuttamassa pis...

Varmasti suuriosa koiraharrastajista haluaisivat treenata koiransa kanssa niin, että koira kehittyy ja tulee onnistumisia. Hyvät treenit hyvällä fiiliksellä ovat ainakin omia suurpiirteisiä "tavoitteita" jokaisen treenihetken osalta. Se, minkä jokainen itse mieltää hyviksi treeneiksi, saattaa poiketa toisen treenarin näkemyksistä, joten jokainen itse määritelköön sen, millaiset ovat hyvät treenit. Itse (näin kunnianhimottomana ja ei-niin-tavoitteellisena treenarina) pidän ehkä sitä huippufiilistä (ja toki onnistumisia, niin pieniä, kuin isojakin!) päällimmäisenä kriteerinä hyville treeneille, koska jos itse nillitän siitä, ettei koira kokenutkaan mitään hurjaa läpimurtoa jonkin liikkeen kohdalla, jokaikisissä treeneissä, ei meillä välttämättä ihan niin huippuhauskaa olisikaan. Satunnainen pelleshow saattaa kyllä olla suora sivutuote tästä hyvän fiiliksen tavoittelusta... Jotta tulisi niitä onnistumisia ja tapahtuisi kehitystä, treenit pitäisi suunnitella etukäteen....

Onnettoman laiska blogin pitäjä ilmoittautuu. Voisko tästä päätellä, että meidän elämä on tasapaksun tavallista vai että emäntä on töissään kiireinen? Ei, kyllä suurin syy on laiskuudessa. Ihmeitähän meille ei kuulu. Viime kuussa NusaPeellä oli eläinlääkärireissu, kun oli aika kontroloida kilppariarvot ja leikatut takajalat. Kilpparit olivat (odotetusti) kohdillaan, mutta jalkojen kohtalo vähän jännitti. Pikkuveljen askel kun muuttuu raskaaksi keskivertolenkillä, se peitsaa herkästi ja räyhähepulin jälkeen jalat saattavat vähän tutista. Kummastakin jalasta otettiin kuvat ja lisäksi lekuri kyseli Nucan voinnista ja fyysisestä jaksamisesta. Kuvat olivat siistit, ei rikkoa kummassakaan, jes! Lihakset tuntuivat kuulemma symmetrisiltä, nyt vaan pitäisi saada niitä vahvistettua. Nuca sai vinkkejä ja ohjeita jatkoon, ja sai "terveen" paperit. Arki meillä rullaa tavalliseen tapaan. Mörkö on toiminut pääasiallisena koirien viihdyttäjänä, ja emäntäotus kehittelee mukavia "erit...

Huh huh, meidän ihka ensimmäinen möllitoko on nyt takana, ja fiilis on edelleen hieno ja toiveikas! Palataan aiheeseen vielä lopuksi ;) Kevät ja aurinko piristävät niin koiria, kuin immeisiäkin. Rokin kanssa päästiin korkkaamaan ulkokenttäkausi omatoimitokoiluissamme, ollaan päästy samoilemaan lumettomiin metsiin ja muutenkin laajentamaan taas lenkkeilyreittejä. Roki ja Nuca saivat molemmat kesälookit, ettei tarvitse paahtua kevätauringon alla paksussa pehkossa. Myös Lyyli kävi nypittämässä karvansa. Doula ei ehkä ole niin kauhean innoissaan ilmojen lämpenemisestä, kun hiki tulee heti välittömästi kun varvastaan liikauttaa, mutta rusakoiden villiintyminen lähimetsistä on selkeästi kevään iso plussa (nimim. aamulenkillä meinasi käsivarsi irrota torsosta). Roki Rollisen treenit saivat vähän lisäbuustia möllitokojen lähestyessä jokseenkin uhkaavasti. Itse olin hyvin tietoinen, mitkä liikkeet eivät vielä olleet ihan "valmiit", ja mitä enemmän stressasin koko kisoja, sit...

Pieni&Musta, sielunkoirani Roki, paras ystävä ja elämäni koiruus täyttää tänään 4 vuotta! Hurjasti onnea pikkumiehelle ja Papa Sam's H-pentueen muille persoonille! Uskomattomasti aika kiitää! Blogi laahaa aika pahasti tosi elämän jäljessä. Ei meille toki ihmeempiä kuulu; Doula keskittyy köllöttelyyn ja talvikarvan tiputteluun, Roki viimeisissä lumenrippeissä kieriskelyyn ja tokoiluun, ja Nuca omiin hömpöttelyihinsä. Nucan isäntäväki lähtee lomareissulle, jolloin Nuca pääsee viihdyttämään välillä Lyyliä siskoni luokse ja välillä meidän poppoo menee sekoittamaan pakkaa Nucan poikamiesboksiin. Synttäripojan kanssa ollaan hieman kunnostauduttu treenien osalta; saadaan jopa välillä kolme treeniä mahtumaan yhteen viikkoon :D Tiistaisin Roo käy pystyttämässä oman pelleshownsa hallilla ja sen päälle yritetään treenailla itsenäisesti jotain pientä, lähinnä niitä "ongelmakohtia". Himoiten odotan jo jääkenttien sulamista, että pääsee ulkona kunnolla treenaamaan. K...

Vuosi 2016 on lämmennyt hitaasti käyntiin kuin dieselmoottori - ainakin koiruuksilla. Emäntäotus aloitti heti vuoden alussa uudessa työpaikassa, joten koirat ja immeiset ovat joutuneet opettelemaan vähän uutta rytmiä arkeen. Koirat ovat joutuneet olemaan enemmän yksin ja Mörkö on joutunut (päässyt?) ottamaan enemmän vastuuta koiranhoidon saralla. Hyvin on kuitenkin sujunut ja hommat rullaavat kivuttomasti jo! Tokotreeneihin palaaminen joulutauon jälkeen lähti sekin hieman jäykästi liikkeelle. Ohjaaja oli muutamissa ensimmäisissä treeneissä vähän "pöhnäinen" liekö univajeen vuoksi, ja Roki oli haahuilevainen ja ylienerginen apina tauon jäljiltä. Treenisuunnitelmiin olen viikottain kirjannut useamman treenikerran per viikko, mutta totuuden nimissä ollaan treenattu lähinnä vain hallivuorolla. Meidän "omat" treenikentät on jäädytetty luistinradoiksi ja sisällä treenaamiseenkaan ei ole jotenkin puhti riittänyt. Laiska emäntä. Alkuvuoden ohjatuissa ollaan te...

...teen vastoinkäymisistä voimaa. Tai sitten en tee, jos mentaliteetti ei ole Elan kanssa ihan samaa luokkaa. Voi olla, että vastoinkäymiset ja epäonnistumiset aiheuttavat kehossa vastahakoista kiemurtelua ja epäonnistumisen pelkoa.   Ollaan käyty Rokin kanssa nyt ohjatuissa treeneissä pari kuukautta ja tuntuu, että edistystä on tapahtunut, uusia juttuja on tullut, sekä niitä epäonnistumisia. Epäonnistumiset itsessään ovat ihan inhimillisiä ja ne kuuluvat asiaan, eikä ilman epäonnistumisia voisi olla onnistumisiakaan. Ei kehitystä tai oppimista tapahtuisi, jos osaisi kaiken jo valmiiksi. Se koiran kanssa yhdessä tekeminen ja oppiminen on kaiken suola. Oma pieni negatiivisuus omia ohjaajan taitojani kohtaan nosti päätään pari viikkoa sitten ohjatuissa treeneissä, kun otettiin käsittelyyn ”merkitön merkki”. Tarkoitus oli lähettää koiraa eteen, ja siellä edessä oli vielä namikippokin. Rokin kanssa ollaan tehty eteenlähetystä ihan pentupallero-iässä viimeksi, joten tiesi...

 "anna tilaa keltaiselle!" Toivoo Nuca Hups hups, niin se aika rientää! Syksykin on tullut jo ihan ”virallisesti” ja tänäkin aamuna kaipasin kovasti sormikkaita ja pipoa päähän. Ollaan oltu näinä blogin hiljaiselon aikoina tosi tehokkaasti tehottomia. Nuca-potilaan leikkauksesta alkaa olla jo reilu kuukausi, kuntoutus on käynnissä ja ajan kanssa nähdään, kuinka hyväksi jalka palautuu. Melkoisen vilkas tuo potilas-PönttöPää on; pitäisi jatkuvasti olla lelua heittämässä tai muuten viihdyttämässä :D. Rokin kanssa saatiin kuin saatiinkin aikaseksi hakeutua johonkin ohjattuun tokoryhmään, ja nyt tokoillaankin kerran viikossa ohjatusti plus siihen omat treenit päälle! Ohjatut treenit sisällä hallissa tuntuu melkoiselta luksukselta (varsinkin tässä vaiheessa, kun armoton ramppikuume on lieventynyt…) ja ”valvova silmä” on antanut paremman tuntuman siitä, missä oikeasti mennään – miltä se tekeminen näyttää ulospäin. Voisin veikata, että se tekeminen näyttää pikkuis...