Koiruuksia

Aina välillä on sellainen fiilis, ettei jaksa treenata koiran kanssa, keksiä niille tai itselleen mielekästä puuhaa, eikä varsinkaan tehdä jotain itselleen epämieluista (nimim. aika olis imuroida). Se fiilis monesti lisääntyy silloin, kun tulee syksy, kylmä ja pimeä. Silti jotenkin syksyisin tulee kamala tarve saada jotain aikaan; liekö johtuen siitä, että aivot ovat monta kertaa elämässä pakotettu aktivoitumaan koulujen alkamisen alla... Samalla olisi tarvetta kuitenkin päiväunille, kahvikupposille vilttiin kääriytyneenä, villasukille ja kaikelle supermukavalle ja rennolle. Vaikka emäntäolento on ollut viime aikoina rättiväsynyt ja mitäänsaamaton palvelusväen pääjehu, ollaan me sentään jottain tehtykin. Rokin hurrrjan tokomenestyksen jälkeen ollaan otettu treenien osalta vähän löysemmin ja tehty jotain "ihan muita" juttuja kuin ALO-treenejä. Rox on ollut intopinkeinen päästessään taas tekemään ruutua, varsinaista noutoa, erilaisia jääviä sun muuta, joka on vaatinu...

Loma ei olekaan jotakin syötävää! Allekirjoittanut on yrittänyt kovasti rentoutua tässä kuussa, kun on lomaa "oikeista" töistä - muutama työvuoro on toisessa osoitteessa, mutta alkukuussa on ollut aikaa olla ihan villi ja vapaa. Luonnollisesti koiruuksille on ollut extra-aikaa, ja emäntäotus onkin keksinyt jos jonkinlaista sirkushuvia niiden päänmenoksi. Ennen kuin tassuväki tottui uuteen "päivärytmiin", oli meillä havaittavissa pientä lomauupumusta, joka nyt jo on vähän tasoittunut, kun emäntä ei enää stressaa loman rajallisuudesta ja osaa ottaa vähän iisimmin. Onneksi (tietenkin) kaikki yhteinen tekeminen on ollut koiruuksista hurrrjan hauskaa! Luvassa siis meidän lomatunnelmia lähinnä kuvasaasteen muodossa, olkaat hyvät! Hiekkakuopalla tällä kaksikolla oli menoa ja meininkiä. Doulakin kirmaili intona kuin villipeura :D "Toi on susi", sanoi serkkuni poika Doulasta <3 Välillä ehti poseeraamaankin... ...mutta kylläpä ot...

Onnettoman laiska blogin pitäjä ilmoittautuu. Voisko tästä päätellä, että meidän elämä on tasapaksun tavallista vai että emäntä on töissään kiireinen? Ei, kyllä suurin syy on laiskuudessa. Ihmeitähän meille ei kuulu. Viime kuussa NusaPeellä oli eläinlääkärireissu, kun oli aika kontroloida kilppariarvot ja leikatut takajalat. Kilpparit olivat (odotetusti) kohdillaan, mutta jalkojen kohtalo vähän jännitti. Pikkuveljen askel kun muuttuu raskaaksi keskivertolenkillä, se peitsaa herkästi ja räyhähepulin jälkeen jalat saattavat vähän tutista. Kummastakin jalasta otettiin kuvat ja lisäksi lekuri kyseli Nucan voinnista ja fyysisestä jaksamisesta. Kuvat olivat siistit, ei rikkoa kummassakaan, jes! Lihakset tuntuivat kuulemma symmetrisiltä, nyt vaan pitäisi saada niitä vahvistettua. Nuca sai vinkkejä ja ohjeita jatkoon, ja sai "terveen" paperit. Arki meillä rullaa tavalliseen tapaan. Mörkö on toiminut pääasiallisena koirien viihdyttäjänä, ja emäntäotus kehittelee mukavia "erit...

Ja sinähän olet kaikkein paras pieni puu <3 Meidän huipuin tyttökoira. Doula ja sisaruskatras täyttivät 28. huhtikuuta jo 6 vuotta! Hurjasti onnea!

Vuosi 2015 alkaa olla loppusuoralla, joten voisi olla hyvä purkaa mennyttä vuotta hieman osiin ja kurkistaa, miltä 2016 mahdollisesti voisi näyttää. Suurempia tavoitteita tälle vuodelle ei oikeastaan ollut asetettunakaan. Punainen lanka vuodelle 2015 oli oikeastaan yhdessäolo ja hyvä fiilis. Doulan laihdutus ja syyn etsiminen lihomiselle olivat yksi tämän vuoden suurimmista "tehtävistä", ja se luonnollisesti tuli hoidettua. Tällä hetkellä Doula on silminnähden hoikistunut ja mikä parasta, elämänilo on palannut ja sen liekki on säilynyt <3. Rokin kanssa oli tarkoitus tänä vuonna satsata taas harrastuksiin, pääasiassa tokoon. Itsenäisesti treenattiin ahkerasti (ja treenataan edelleen) ja päästiin kisaavien ryhmään ohjattuihin treeneihin. Into harrastamiseen on kova, ja toivottavasti sille on sijaa seuraavanakin vuonna. Nucalle ei myöskään kummoisia tavoitteita ollut: kunhan Nuca saisi viettää hyvää koiran elämää ja tehdä juttuja, mistä se tykkää! Vuosi 2015 juoksi about ...

 "anna tilaa keltaiselle!" Toivoo Nuca Hups hups, niin se aika rientää! Syksykin on tullut jo ihan ”virallisesti” ja tänäkin aamuna kaipasin kovasti sormikkaita ja pipoa päähän. Ollaan oltu näinä blogin hiljaiselon aikoina tosi tehokkaasti tehottomia. Nuca-potilaan leikkauksesta alkaa olla jo reilu kuukausi, kuntoutus on käynnissä ja ajan kanssa nähdään, kuinka hyväksi jalka palautuu. Melkoisen vilkas tuo potilas-PönttöPää on; pitäisi jatkuvasti olla lelua heittämässä tai muuten viihdyttämässä :D. Rokin kanssa saatiin kuin saatiinkin aikaseksi hakeutua johonkin ohjattuun tokoryhmään, ja nyt tokoillaankin kerran viikossa ohjatusti plus siihen omat treenit päälle! Ohjatut treenit sisällä hallissa tuntuu melkoiselta luksukselta (varsinkin tässä vaiheessa, kun armoton ramppikuume on lieventynyt…) ja ”valvova silmä” on antanut paremman tuntuman siitä, missä oikeasti mennään – miltä se tekeminen näyttää ulospäin. Voisin veikata, että se tekeminen näyttää pikkuis...