Koiruuksia

Tässä eräänä iltana kohtasimme Rokin ja Doulan kanssa sedän, jolla oli selkeästikin muille koirille ystävällinen suurehko koira. Oli pimeää kuin säkissä, mikä lisäsi jännitystä tilanteeseen kun setä rymysi ryteikön läpi koiransa kanssa meidän perään. Yritettiin antaa sedälle jo tietä aiemmin, mutta pimeässä ei kyllä yhtään nähnyt, mitä se setä puuhasi, ja kun setä ei liikkunut, meidän poppoo liikkui alta pois. Tai yritti kovasti. ”Saako moikata?” setä kysyi päästäen innokkaan koiransa ihan Rokin takapuoleen kiinni. ”Ei mielellään, nämä ei yleensä remmissä moikkaile”, vastaan. ”Mutta saako moikata?” setä tivaa, päästäen koiransa edelleen ihan Rokin iholle, vaikka itse yritän pitää Rokin kauempana. ”Ei”, toistan. Setä kertoo koiransa olevan ihan kiltti. Juu, niin on Rokikin, vaikkei se nyt ihan kaikkia koiria rakastakaan. Setä kiskoo koiransa (jolla oli neliveto totaalisesti jäänyt päälle) Doulan ja Mörön luo, jotka odottivat meitä sivummalla parin metrin päässä. Mörkö oli jo ottanu...