Tekstit

Näytetään tunnisteella linkit merkityt tekstit.

Miio-Ohoi!

Kuva
PikkuKissa saapui taloon! Lapinlahden reissuilta ei näköjään koskaan voi palata ilman pientä lisäystä tähän eläintarhaan taikka vähintään ilman, että ihastuisi silmittömästi johonkin elikkoon... Allekirjoittanut on "puhtaasti" koiraihminen, en ole koskaan erityisemmin edes pitänyt kissoista... En ole edes koskaan hakenut netistä mitään sanoilla "söpöt kissavideot". Kuitenkin Lapinlahdella ihastuin pieneen ilvekseen, joka oli nimeltään Maija Maitoparta. Lapinlahdella Doulan kasvattaja Johanna, pitää yksityistä kissakotia Hätäapukissalaa , jossa tietenkin tuli vietettyä aikaa, kun oltiin siellä lomailemassa. Vaikka en ole niitä "kissaihmisiä", pienet pedot ja kissanpennut kuitenkin vetävät jonkin verran puoleensa. Kissalassa silmiin osui heti pieni, melko arka, tynkähäntäinen pikku-kissa, joka sukkuloi sujuvasti muiden kissojen joukossa, tappoi hulluna huiskaleluja ja tuli lähelle herkkujen houkuttamana. Meillä Mörkö on se Kissatyyppi, joka ymm...

Treenisuunnitelmat

Kuva
Varmasti suuriosa koiraharrastajista haluaisivat treenata koiransa kanssa niin, että koira kehittyy ja tulee onnistumisia. Hyvät treenit hyvällä fiiliksellä ovat ainakin omia suurpiirteisiä "tavoitteita" jokaisen treenihetken osalta. Se, minkä jokainen itse mieltää hyviksi treeneiksi, saattaa poiketa toisen treenarin näkemyksistä, joten jokainen itse määritelköön sen, millaiset ovat hyvät treenit. Itse (näin kunnianhimottomana ja ei-niin-tavoitteellisena treenarina) pidän ehkä sitä huippufiilistä (ja toki onnistumisia, niin pieniä, kuin isojakin!) päällimmäisenä kriteerinä hyville treeneille, koska jos itse nillitän siitä, ettei koira kokenutkaan mitään hurjaa läpimurtoa jonkin liikkeen kohdalla, jokaikisissä treeneissä, ei meillä välttämättä ihan niin huippuhauskaa olisikaan. Satunnainen pelleshow saattaa kyllä olla suora sivutuote tästä hyvän fiiliksen tavoittelusta... Jotta tulisi niitä onnistumisia ja tapahtuisi kehitystä, treenit pitäisi suunnitella etukäteen....

Vegaanikoira?

Kuva
Karvat nousevat pystyyn ja vähän hirvittää. Hetki sitten facebookin ihmemaailmassa kaivattiin mielipiteitä siitä, miksi koiran ruokinnan tulisi perustua lihaan, miksi koira ei voisi ruokkia pelkästään kasvisravinnolla. Selitykseksi ei (ilmeisesti) riittänyt se tosiasia, että koira on lihansyöjä. Silloin tällöin keskustelu koirien ja kissojen ruokinnasta puhtaasti kasvisravinnolla nostaa päätään. Niin käsittämättömältä kuin se valtaosasta koiran ja kissan omistajista tuntuukaan. Yksi lihansyöjän määritelmä kertoo, että lihansyöjä on eliö, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä muiden eläinten lihaa. Ei siis syömällä ainoastaan lihaa, vaan suurimmaksi osaksi. Koira on siis lihansyöjä. Katsomalla koiran purukalustoa, on selvää, ettei sillä kasviravinnon hienontamiseen soveltuvia hampaita. Sen hampaat on tehty lihan syöntiin. Koiran ruuansulatuselimistö on lyhyt, se on ”erikostunut” lihan hyödyntämiseen. Esimerkiksi hevosen ruuansulatuselimistö on pitkä, sillä on aikaa...

'Cause all of me, loves all of you.

Kuva
Koiria, koiria, koiria! Jo useampi viikko on sujunut hyvin koiramaisissa merkeissä, kiitos koirien hyvän olon tuvassa tapahtuvan työssäoppimisen. Käykää kurkkaamassa: Hurttia&Huumoria :). RooRoo ja Neiti D ovat myös päässeet mukaan koiratouhuiluun: Roki on mm. ollut mukana ohituskurssilla, rallytokossa, amerikanakitojen kimppalenkillä ja pääsipä se "onnettareksi" H&H:n facebook-arvontaankin! Doula on saanut kursseilla arvokasta sosiaalistumista ja itsevarmuutta toisten koirien seurassa. Tyttö on ollut pätevöitymässä mm. hajuntunnistuskurssilla, ohituskurssilla ja näyttelyyn tutustumiskurssilla. Emäntäotus onkin sitten saanut paljon uusia kokemuksia ja oppeja jos jonkilaisilla kursseilla, ihan mahtavaa :) Omien kiireiden vuoksi pikkuveli-Nucan näkeminen on jäänyt harmittavan vähäiseksi. Syyslomalla kuitenkin Nuca pääsi meille oikein yökylään <3. Poitsu oli aika intopinkeinen ja puuhasteli tyytyväisenä esim. luuprojektien parissa. Lenkit tämän kolmikon kanssa...

Raakaruokinta käytännössä

Kuva
Koiran raakaruokinta alkaa luonnollisesti asioiden selvittelyllä: pitää tietää (edes suurinpiirtein) mitä on tekemässä. Sitten vain hommiin! Raakaruokinnan käytännön toimenpiteisiin on niin monta tyyliä ja tapaa, kuin on ruokkijaakin, joten käytännön osuus kannattaa räätälöidä itselleen sopivaksi. Ehkäpä tärkein hankinta ennen aloittamista, on pakastin . Meiltä löytyy pienehkö arkkupakastin, johon saa hamstrattua isommankin satsin lihoja ja muita eväitä. Isomman erän saa yleensä kilohinnaltaan halvemmalla, eikä silloin tarvitse olla joka viikko ostelemassa koiruuksille ruokia. Jos hankkii isomman satsin raakaa kerralla, kannattaa vähän laskeskella (ja seurailla), kuinka paljon koirat saavat mitäkin lihaa tietyn ajan sisällä. Näin ei tapahdu ikäviä ylläreitä, että jokin "pääliha" esimerkiksi sattuu ykskaks loppumaan kesken. Tämä aiheuttaa erityistä harmistusta silloin, jos on tarkoituksena tilailla lihoja etukäteen jostakin. Mistä? Nykyään raakaravinto...