Koiruuksia

Sunnuntaina taas silmät ristissä ylös, ulos ja lenkille. Ja viskelemään palloa lyhyen tokotreenin lomassa, jotta Pienen&Mustan koiran akut eivät olisi ihan täynnä. Koirien aamuviihdytysten ja kamojen hätäisen kasaamisen jälkeen hurauteltiin taas Tuusulaan tokoilemaan. Etelä-Suomen Spanielikerho järjesti kokeen samoilla huudeilla, missä oltiin Rokin kanssa viime sunnuntainakin. Tuomarina oli samaten Harri Laisi. Emäntäotuksen töiden vuoksi sunnuntait ovat oikeastaan ainoat sopivat päivät kokeille, joten viime kokeen onnistumisien jälkeen tuntui houkuttavalta ajatukselta kokeilla hommaa uudelleen tutussa ympäristössä. Jos se jännityskin olisi helpommin hallittavissa toisella kerralla... Kotoa lähtiessä jännitys oli vielä ihan siedettävää, mutta kisapaikalla se oli jopa karmeampaa, kuin viime viikolla! :D Roo oli viimeksi niin niin hyvä, eihän se voisi olla yhtä hyvä taas? Olin varma, että luvassa olisi jonkin sortin katastrofi. Oltiin taas viidensinä vuorossa, mikä oli ihan hyv...

Viime sunnuntaina herätyskello pirisi aikaisin vapaapäivän ja meidän ensimmäisen tokokokeen kunniaksi. Roki Rumpsis oli onnellisen tietämätön ja huoleton, toisin kuin emäntäotus joka aloitti stressaamisen jo hyvissä ajoin. Reippaan aamulenkin yhteydessä tehtiin lähikentällä vielä ihan vähän tokoa ja leikittiin hurjana pallon kanssa. Rokin fiilikset olivat katossa ja yhteistyö pelasi. Hyvillä mielin siis palattiin kotiin - raahaten vielä vähän unensekaista Doulaa matkassa - syömään aamupalaa ja valmistautumaan lähtöön. Kokeen järjesti Springerspanielit ry Tuusulassa. Matkalla Doula tipautettiin hoitoon "mummulaan", koska Mörkö lähti meille kuskiksi ja henkiseksi tueksi kokeeseen. Matkalla paikan päälle meinasi paha ahdistus iskeä, mutta kunhan muistaisi itse olla koiran kanssa siinä hetkessä, sen kanssa kahdestaan, meillä olisi kaikki oolrait. Treeniähän tämä koe meille olisi. Koepaikalla stressaantunut emäntäotus ehkä pikkuisen liikaa kävi pientä koiraa juoksuttamassa pis...

Varmasti suuriosa koiraharrastajista haluaisivat treenata koiransa kanssa niin, että koira kehittyy ja tulee onnistumisia. Hyvät treenit hyvällä fiiliksellä ovat ainakin omia suurpiirteisiä "tavoitteita" jokaisen treenihetken osalta. Se, minkä jokainen itse mieltää hyviksi treeneiksi, saattaa poiketa toisen treenarin näkemyksistä, joten jokainen itse määritelköön sen, millaiset ovat hyvät treenit. Itse (näin kunnianhimottomana ja ei-niin-tavoitteellisena treenarina) pidän ehkä sitä huippufiilistä (ja toki onnistumisia, niin pieniä, kuin isojakin!) päällimmäisenä kriteerinä hyville treeneille, koska jos itse nillitän siitä, ettei koira kokenutkaan mitään hurjaa läpimurtoa jonkin liikkeen kohdalla, jokaikisissä treeneissä, ei meillä välttämättä ihan niin huippuhauskaa olisikaan. Satunnainen pelleshow saattaa kyllä olla suora sivutuote tästä hyvän fiiliksen tavoittelusta... Jotta tulisi niitä onnistumisia ja tapahtuisi kehitystä, treenit pitäisi suunnitella etukäteen....

Onnettoman laiska blogin pitäjä ilmoittautuu. Voisko tästä päätellä, että meidän elämä on tasapaksun tavallista vai että emäntä on töissään kiireinen? Ei, kyllä suurin syy on laiskuudessa. Ihmeitähän meille ei kuulu. Viime kuussa NusaPeellä oli eläinlääkärireissu, kun oli aika kontroloida kilppariarvot ja leikatut takajalat. Kilpparit olivat (odotetusti) kohdillaan, mutta jalkojen kohtalo vähän jännitti. Pikkuveljen askel kun muuttuu raskaaksi keskivertolenkillä, se peitsaa herkästi ja räyhähepulin jälkeen jalat saattavat vähän tutista. Kummastakin jalasta otettiin kuvat ja lisäksi lekuri kyseli Nucan voinnista ja fyysisestä jaksamisesta. Kuvat olivat siistit, ei rikkoa kummassakaan, jes! Lihakset tuntuivat kuulemma symmetrisiltä, nyt vaan pitäisi saada niitä vahvistettua. Nuca sai vinkkejä ja ohjeita jatkoon, ja sai "terveen" paperit. Arki meillä rullaa tavalliseen tapaan. Mörkö on toiminut pääasiallisena koirien viihdyttäjänä, ja emäntäotus kehittelee mukavia "erit...

Huh huh, meidän ihka ensimmäinen möllitoko on nyt takana, ja fiilis on edelleen hieno ja toiveikas! Palataan aiheeseen vielä lopuksi ;) Kevät ja aurinko piristävät niin koiria, kuin immeisiäkin. Rokin kanssa päästiin korkkaamaan ulkokenttäkausi omatoimitokoiluissamme, ollaan päästy samoilemaan lumettomiin metsiin ja muutenkin laajentamaan taas lenkkeilyreittejä. Roki ja Nuca saivat molemmat kesälookit, ettei tarvitse paahtua kevätauringon alla paksussa pehkossa. Myös Lyyli kävi nypittämässä karvansa. Doula ei ehkä ole niin kauhean innoissaan ilmojen lämpenemisestä, kun hiki tulee heti välittömästi kun varvastaan liikauttaa, mutta rusakoiden villiintyminen lähimetsistä on selkeästi kevään iso plussa (nimim. aamulenkillä meinasi käsivarsi irrota torsosta). Roki Rollisen treenit saivat vähän lisäbuustia möllitokojen lähestyessä jokseenkin uhkaavasti. Itse olin hyvin tietoinen, mitkä liikkeet eivät vielä olleet ihan "valmiit", ja mitä enemmän stressasin koko kisoja, sit...

...teen vastoinkäymisistä voimaa. Tai sitten en tee, jos mentaliteetti ei ole Elan kanssa ihan samaa luokkaa. Voi olla, että vastoinkäymiset ja epäonnistumiset aiheuttavat kehossa vastahakoista kiemurtelua ja epäonnistumisen pelkoa.   Ollaan käyty Rokin kanssa nyt ohjatuissa treeneissä pari kuukautta ja tuntuu, että edistystä on tapahtunut, uusia juttuja on tullut, sekä niitä epäonnistumisia. Epäonnistumiset itsessään ovat ihan inhimillisiä ja ne kuuluvat asiaan, eikä ilman epäonnistumisia voisi olla onnistumisiakaan. Ei kehitystä tai oppimista tapahtuisi, jos osaisi kaiken jo valmiiksi. Se koiran kanssa yhdessä tekeminen ja oppiminen on kaiken suola. Oma pieni negatiivisuus omia ohjaajan taitojani kohtaan nosti päätään pari viikkoa sitten ohjatuissa treeneissä, kun otettiin käsittelyyn ”merkitön merkki”. Tarkoitus oli lähettää koiraa eteen, ja siellä edessä oli vielä namikippokin. Rokin kanssa ollaan tehty eteenlähetystä ihan pentupallero-iässä viimeksi, joten tiesi...

 "anna tilaa keltaiselle!" Toivoo Nuca Hups hups, niin se aika rientää! Syksykin on tullut jo ihan ”virallisesti” ja tänäkin aamuna kaipasin kovasti sormikkaita ja pipoa päähän. Ollaan oltu näinä blogin hiljaiselon aikoina tosi tehokkaasti tehottomia. Nuca-potilaan leikkauksesta alkaa olla jo reilu kuukausi, kuntoutus on käynnissä ja ajan kanssa nähdään, kuinka hyväksi jalka palautuu. Melkoisen vilkas tuo potilas-PönttöPää on; pitäisi jatkuvasti olla lelua heittämässä tai muuten viihdyttämässä :D. Rokin kanssa saatiin kuin saatiinkin aikaseksi hakeutua johonkin ohjattuun tokoryhmään, ja nyt tokoillaankin kerran viikossa ohjatusti plus siihen omat treenit päälle! Ohjatut treenit sisällä hallissa tuntuu melkoiselta luksukselta (varsinkin tässä vaiheessa, kun armoton ramppikuume on lieventynyt…) ja ”valvova silmä” on antanut paremman tuntuman siitä, missä oikeasti mennään – miltä se tekeminen näyttää ulospäin. Voisin veikata, että se tekeminen näyttää pikkuis...

  Minä olen palkka-automaatti. Lykkään Rokin suuhun milloin namia, milloin lelua, milloin mistäkin tekemisestä. Tietenkin koiruus tarvitsee kommentin oikeasta toiminnasta, mutta kun (pienen pienenä) haaveena olisi joskus osallistua tokokokeisiin, on väkisinkin mietittävä, miten annan koiralle palautetta kehässä, kun nami/lelu ei ole käytettävissä. Kehua/palkkausääntäkään ei saa kesken liikkeen käyttää, liikkeen päätytyttä kylläkin. Roki osaa kyllä, joten sitä ei tarvitsisi olla koko ajan palkkaamassa. Aina se ei saa välipalkkaa kesken liikkeen, jo ihan senkin takia, että se sekoittaa pienen koiran ajatukset. Alkuharjoittelussa namipalkka toimii Rokilla (ja useimmilla koirilla) parhaiten, koska se on ahne (onneksi!), ja ruoka saa sen myös keskittymään. Kiinnitän huomiota myös koiran kantilta katsottuna eriarvoisiin palkkoihin : ruokanappula on ihan käypä, nakki tms. on jo melko huippu, ja saalispalkka (erityisesti pallo) on kaikkein huipuin. Kun jonkin liikkeen treena...

  Tääl ollaan, laiska bloggaaja ilmoittautuu! Blogi on jäänyt arjen kiireiden jalkoihin, mutta onneksi koiruudet ovat olleet paremmalla huomiolla ;) Roki Rumpsis palaili sairaslomansa (haava tassussa) jälkeen pikkuhiljaa tokon pariin. Nyt ollaan keskitytty kaikista tiiviimmin noutokapulan pitämiseen, kaukokäskyjen onnistumiseen ja seuraamisen hiomiseen. Noutokapulan kanssa puljaaminen vaatii vielä ihan ”perusharjoituksia” ja kaukot taas varmuutta ja etäisyyden lisäämistä. Seuraamisen osalta pyritään ”palkattomuuteen” ja kestävyyteen (niin vireen, kuin liikkeen kestonkin osalta). Yksi palikka kun saadaan paikalleen, toinen putoaa – nyt kun seuruu on sujunut kivasti jo pidempään, huomasin tällä viikolla kontaktin armotonta tipahtelua. Ja vaikka sitä kuinka pyrkii suunnittelemaan treenejä etukäteen (ja pitämään niistä kii), tuntuu joskus siltä, että hommat junnaavat paikallaan. Saiskohan sitä aikaiseksi mennä taas piiitkästä aikaa ihan johonkin ohjattuun ryhmään?   ...

Sain Mörön matkaan videoimaan meidän eilistä tokosettiä tuossa läheisellä kentällä. Yleensä allekirjoittanut heittää koko homman ihan läskiksi jos tietää, että nyt hei tallennetaan sitä tekemistä ja sitä on vielä tarkasteltava myöhemmin. Jotenkin sitä ”paineistuu” ja tekee mitä sattuu, jotta voi sitten videoita katsellessa sanoa, että tuo nyt oli vaan huono päivä. Eilen sain kuitenkin jotenkin ryhdistäydyttyä ja tehtyä hyvällä asenteella – Roki oli hyvin menossa mukana ja meillä oli hauskaa, niin kuin meillä yleensä on kun nyhrätään ihan vaan kahdestaan. Seuraamista ollaan tahkottu, kokeiltu eri juttuja ja yritetty työstää. Videoinnilta odotin eniten sitä, että pääsen itse näkemään, onko sitä kehitystä tapahtunut. Ja sain yllättyä iloisesti! Hassua ”pompsahtelua” ei juurikaan ilmennyt, ihan muutama huomaamisen arvoinen poikitus vilahti mennä, mutta ihan mahti kontakti! Kontaktia oikeastaan rikkoi vain mahdoton koiruuden aivastelu ;) Ja seuraamisen paikka oli tosi hyvä! Suoruus on...

Voihan kesä! Ja voihan treeni-intoa! Roksun kanssa ollaan tokoa tahkottu niin, että pikkukoira meni jo vähän jumiinkiin toispuoleisesta työskententelystä… Onneksi hieronta, jumppa ja venyttely auttavat tähän vaivaa! Pieni&Musta on kyllä sellainen työmyyrä, ettei siitä kovin helposti huomaa jumiutumisen merkkejä, eikä sellaiset pienet seikat sitä juurikaan häiritse. Ohjaajan täytyy vaan muistaa pitää huolta lihashuollosta ;) Kompastuskivi Von Noutokapulan kanssa ollaan edistytty jälleen! Ihan pelkkää pitämistä ollaan vahvisteltu tuttuun tapaan naksuttimella: tähän ollaan lisäilty asteittain kestoa ja tehty eri ympäristöissä. Toiminnolle on myös annettu vihjesana, joka on hienosti iskostunut Roon kalloon. Ollaan treenailtu myös kapulan nostamista, kun koiruus istuu. Roki tuppaa kiihtymään jos ojennan sille kapulan kädestä, joten olen todennut fiksummaksi vaihtoehdoksi sen, että se saa itse nostaa kapulan. Muutenkin mahdollisten takapakkien pelossa ollaan varovaisesti nost...

Viime aikaisissa tokoiluissa ollaan keskitytty paljolti siihen, että päästään kartalle, missä mennään. Mitkä palaset ovat paikoillaan, mitä pitää hinkata ja mitä voisi ottaa uusina juttuina mukaan kuvioihin. Mörkö on jaksanut mukavasti videoida meidän tekemistä, mikä on auttanut hurjasti tässä ”kartoituksessa”. Seuraamisessa ollaan keskitytty edelleen kontaktiin, suoruuteen ja käännöksiin oikealle ja vasemmalle. Täyskäännökset tökkäävät siihen, ettei ohjaaja osaa päättää, miten sitä nyt kääntyisi… Ehkä saksalainen täyskäännös sekoittaa koiraa liikaa? Seuraamisessa oikeaa paikkaa ollaan muisteltu suht voimakkailla käsiavuilla (”käsivinkeillä”) ja palkkaamalla (palkkausäänellä/herkulla/vapautuksella + lelulla), kun koira itse löytää oikeaan paikkaan. Tässä Rokilla ei sinänsä ole ollut ongelmia… paitsi ihan viime viikolla se alkoi edistämään?? Edistäminen alkoi ilmetä, kun palkkasin useampana treenikertana koiran lelulla (eteen) ja kun korostettiin kontaktia kriteerinä. Tällöin kesk...