Koiruuksia

Menin ja ilmoitin Pienen&Mustan Uudenmaan Kennelpiirin TOKO-piirimestaruuksiin, jonka järjestivät Järvenpään Koirakerholaiset. Ilmoittautuminen kadutti ihan pienesti oikeastaan heti, kun olin sen laittanut virkussa menemään. Eihän me olla edes käyty missään "oikeissa" treeneissä! Ollaan toki tehty ihan viikottain ALO-juttuja just sillä ajatuksella, että jos sen viimeisen I-tuloksen vielä jostain saisi. Mutta ohjatuissa, jonkun valvovan silmän alla, ei olla treenattu pitkiin aikoihin. Pari viikkoa ennen h-hetkeä, Roki tuntui ihan kivalta treeneissä, haukkui eikä ollut ihan samassa kuplassa ohjaajan kanssa, mutta teki hyvällä asenteella ja tarkasti (paitsi seuraamisessa, paikka huiteli milloin missäkin, se hyppi kesken liikkeen ja puuhasteli milloin mitäkin, ääääks!) Ajattelin, että selvittäisiin ehkä itseämme nolaamatta (tai ohjaaja selviäisi, Rokistahan kaikki on aina vaan siistiä ja hauskaa). 10.9 matka kisapaikalle meni niin iloisesti, että ihan oksetti jännityksest...

Aina välillä on sellainen fiilis, ettei jaksa treenata koiran kanssa, keksiä niille tai itselleen mielekästä puuhaa, eikä varsinkaan tehdä jotain itselleen epämieluista (nimim. aika olis imuroida). Se fiilis monesti lisääntyy silloin, kun tulee syksy, kylmä ja pimeä. Silti jotenkin syksyisin tulee kamala tarve saada jotain aikaan; liekö johtuen siitä, että aivot ovat monta kertaa elämässä pakotettu aktivoitumaan koulujen alkamisen alla... Samalla olisi tarvetta kuitenkin päiväunille, kahvikupposille vilttiin kääriytyneenä, villasukille ja kaikelle supermukavalle ja rennolle. Vaikka emäntäolento on ollut viime aikoina rättiväsynyt ja mitäänsaamaton palvelusväen pääjehu, ollaan me sentään jottain tehtykin. Rokin hurrrjan tokomenestyksen jälkeen ollaan otettu treenien osalta vähän löysemmin ja tehty jotain "ihan muita" juttuja kuin ALO-treenejä. Rox on ollut intopinkeinen päästessään taas tekemään ruutua, varsinaista noutoa, erilaisia jääviä sun muuta, joka on vaatinu...

Sunnuntaina taas silmät ristissä ylös, ulos ja lenkille. Ja viskelemään palloa lyhyen tokotreenin lomassa, jotta Pienen&Mustan koiran akut eivät olisi ihan täynnä. Koirien aamuviihdytysten ja kamojen hätäisen kasaamisen jälkeen hurauteltiin taas Tuusulaan tokoilemaan. Etelä-Suomen Spanielikerho järjesti kokeen samoilla huudeilla, missä oltiin Rokin kanssa viime sunnuntainakin. Tuomarina oli samaten Harri Laisi. Emäntäotuksen töiden vuoksi sunnuntait ovat oikeastaan ainoat sopivat päivät kokeille, joten viime kokeen onnistumisien jälkeen tuntui houkuttavalta ajatukselta kokeilla hommaa uudelleen tutussa ympäristössä. Jos se jännityskin olisi helpommin hallittavissa toisella kerralla... Kotoa lähtiessä jännitys oli vielä ihan siedettävää, mutta kisapaikalla se oli jopa karmeampaa, kuin viime viikolla! :D Roo oli viimeksi niin niin hyvä, eihän se voisi olla yhtä hyvä taas? Olin varma, että luvassa olisi jonkin sortin katastrofi. Oltiin taas viidensinä vuorossa, mikä oli ihan hyv...

Viime sunnuntaina herätyskello pirisi aikaisin vapaapäivän ja meidän ensimmäisen tokokokeen kunniaksi. Roki Rumpsis oli onnellisen tietämätön ja huoleton, toisin kuin emäntäotus joka aloitti stressaamisen jo hyvissä ajoin. Reippaan aamulenkin yhteydessä tehtiin lähikentällä vielä ihan vähän tokoa ja leikittiin hurjana pallon kanssa. Rokin fiilikset olivat katossa ja yhteistyö pelasi. Hyvillä mielin siis palattiin kotiin - raahaten vielä vähän unensekaista Doulaa matkassa - syömään aamupalaa ja valmistautumaan lähtöön. Kokeen järjesti Springerspanielit ry Tuusulassa. Matkalla Doula tipautettiin hoitoon "mummulaan", koska Mörkö lähti meille kuskiksi ja henkiseksi tueksi kokeeseen. Matkalla paikan päälle meinasi paha ahdistus iskeä, mutta kunhan muistaisi itse olla koiran kanssa siinä hetkessä, sen kanssa kahdestaan, meillä olisi kaikki oolrait. Treeniähän tämä koe meille olisi. Koepaikalla stressaantunut emäntäotus ehkä pikkuisen liikaa kävi pientä koiraa juoksuttamassa pis...

Loma ei olekaan jotakin syötävää! Allekirjoittanut on yrittänyt kovasti rentoutua tässä kuussa, kun on lomaa "oikeista" töistä - muutama työvuoro on toisessa osoitteessa, mutta alkukuussa on ollut aikaa olla ihan villi ja vapaa. Luonnollisesti koiruuksille on ollut extra-aikaa, ja emäntäotus onkin keksinyt jos jonkinlaista sirkushuvia niiden päänmenoksi. Ennen kuin tassuväki tottui uuteen "päivärytmiin", oli meillä havaittavissa pientä lomauupumusta, joka nyt jo on vähän tasoittunut, kun emäntä ei enää stressaa loman rajallisuudesta ja osaa ottaa vähän iisimmin. Onneksi (tietenkin) kaikki yhteinen tekeminen on ollut koiruuksista hurrrjan hauskaa! Luvassa siis meidän lomatunnelmia lähinnä kuvasaasteen muodossa, olkaat hyvät! Hiekkakuopalla tällä kaksikolla oli menoa ja meininkiä. Doulakin kirmaili intona kuin villipeura :D "Toi on susi", sanoi serkkuni poika Doulasta <3 Välillä ehti poseeraamaankin... ...mutta kylläpä ot...

Varmasti suuriosa koiraharrastajista haluaisivat treenata koiransa kanssa niin, että koira kehittyy ja tulee onnistumisia. Hyvät treenit hyvällä fiiliksellä ovat ainakin omia suurpiirteisiä "tavoitteita" jokaisen treenihetken osalta. Se, minkä jokainen itse mieltää hyviksi treeneiksi, saattaa poiketa toisen treenarin näkemyksistä, joten jokainen itse määritelköön sen, millaiset ovat hyvät treenit. Itse (näin kunnianhimottomana ja ei-niin-tavoitteellisena treenarina) pidän ehkä sitä huippufiilistä (ja toki onnistumisia, niin pieniä, kuin isojakin!) päällimmäisenä kriteerinä hyville treeneille, koska jos itse nillitän siitä, ettei koira kokenutkaan mitään hurjaa läpimurtoa jonkin liikkeen kohdalla, jokaikisissä treeneissä, ei meillä välttämättä ihan niin huippuhauskaa olisikaan. Satunnainen pelleshow saattaa kyllä olla suora sivutuote tästä hyvän fiiliksen tavoittelusta... Jotta tulisi niitä onnistumisia ja tapahtuisi kehitystä, treenit pitäisi suunnitella etukäteen....