Koiruuksia

Hiukan jälkijunassa mennään, mutta meidän juhannus näytti aikalailla tältä: Eli suunnattiin juhannuksena ensimmäisen "oikean" kesälomareissun merkeissä Lapinlahdelle Doulan kotikonnuille. Reissu oli (tietenkin) huippu <3 Heti ensimmäisenä iltana nautittiin jättimäisestä juhannuskokosta ja grilliruuasta. Päästiin kunnon lomafiiliksiin nukkumalla aitassa (huvittavinta ehkä oli nukkua hyttyssuojaharson alla niin, että Pieni&Musta oli myös sen suojissa ;D), käymällä kalassa ja uimassa, lääppimällä poneja, lehmiä, kissoja ja koiria, ja ihan vaan löhöilemällä. Mörkö ja Pienet saivat monta kalaa, ja Doula olisi innoissaan halunnut avustaa niiden käsittelyssä, kun samaan aikaan Roki joutui arestiin remminperään ettei muli joessa koukkujen seassa. Ehdittiin käymään kesäjäätelölläkin ja allekirjoittanut sai vihdoin Fazerina-jätskin, josta on unelmoinut koko vuoden. Koirat nauttivat äärettömästi vapaudestaan ja saivat uuden kaverinkin. Immeiset nauttivat äärettömästi reissus...

Voisi sitä ehkä tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että blogi on jäänyt päivittämättä... Mutta nyt tulee alkuvuodesta kertova pläjäys! Maaliskuussa palattiin neiti D:n kotikonnuille Lapinlahdelle! Ennen reissua tosin piipahdettiin eläinlääkärissä vahvistamassa epäilys siitä, että Doulalla tosiaan on kilpirauhasen vajaatoiminta, kuten Nucalla. Lääkitys aloitettiin ennen reissua ja ollaan käyty kontroloimassakin vaivaa reissun jälkeen. Lääkitys on "purrut" Doulaan hyvin: se on laihtunut (!) ja piristynyt hurjasti :) Rakkaus Lapinlahdella vietettiin aikaa ponien ja muiden otusten parissa. Koiruudet olivat onnessaan maalla; saivat olla vapaana, kieriä heinissä ja possun kakassa, läiskytellä kurassa ja juoksennella erilaisten ajovälineiden perässä. Myös allekirjoittanut tieteskiin nautiskeli myös olostaan ;) Kuten kuvista näkee, Roki satutti tassunsa heti reissun alkumetreillä. Tai oikeastaan se sai haavan anturaan jo kotona, mutta puolittain parantunut haava repsahti...

Ja minähän toivoin - kovasti. Niin siinä kävi, että Doulasta tuli meidän koira. Ihan oikeasti meidän oma. Järkevän Tyypin, Doulan kasvattajan ja sydänystävän koiruus Doula on sydämeltään varmasti aina - mutta me jatkamme Doulan kanssa yhtä jalkaa yhteistä seikkailua. Onnea ja kiitollisuutta (mahdollisuudesta tutustua Doulaan ja kiitollisuutta siitä luottamuksesta, että D saa jäädä meille) on vaikea pukea sanoiksi. Tästä "mullistuksesta" on kuitenkin jo aikaa, blogi kun tuppaa olemaan jäljessä. Pakattiin Mörön kanssa jo heinäkuun lopulla koiruudet autoon ja suunnattiin Lapinlahdelle näyttämään Doulaa ja katsomaan uutta tulokasta, vanhan hoidokkini uusinta varsaa. Matka meni hyvin - kiitos sille, joka on kehittänyt auton ilmastoinnin -, koirat pällistelivät maisemia ja torkkuivat sulassa sovussa takapenkillä. Roki oli intopinkeänä kun päästiin perille - tietty. Doula oli luonnollisesti kuin kotonaan, mutta tarhassa olleet rouvakoiru...