Cesar Millan - rakastettu ja vihattu

“I always say my way is not the only way. It’s just an option, not the only option”.  - Cesar Millan -

Huom! Tulossa piiitkä päivitys: 

Tiistaina oli aika mennä katsastamaan Cesar Millanin live show, jota oltiinkin jo odotettu. Ilta oli hyvä ja uusia asioita laitettiin mietintämyssyyn. Olen seurannut Millanin ohjelmaa telkkarista jo pidemmän aikaa, muutama kirjakin löytyy kirjahyllystä. Silti, vaikka arvostan Millanin työtä, en niele kaikkea pureksimatta. Maailmassa on monia koirankouluttajia sun muita eksperttejä, mutta loppupeleissä päätän itse miten koirien kanssa toimin. Minulla on oma ”tyyli”, joka tulee selkärangasta, ei ”näin koulutat koirasi”-kirjoista.

SEY:n järjestämän ”kohun” vuoksi sanottakoon, että en kannata, saatikka käytä sähkö- tai piikkipantoja; minusta ne voitaisiin kieltää jokaisessa maailman kolkassa. Koirat ovat eläviä olentoja, niihin ei mielestäni pitäisi koskaan kohdistaa minkään sortin väkivaltaa – ei henkistä, ei fyysistä. Ihminen on helposti turhautuva otus: missä taidot loppuu, väkivalta alkaa. Rakastan omia koiriani, ne ovat minulle henkireikä, ja kohtelen niitä sen mukaisesti. Eli vaikka tässä pohdiskelen Millanin metodeja, ajatuksia ja Live Show’sta, ne jotka vastustavat Millania henkeen ja vereen: jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja nämä ovat omia ajatuksiani. Ja minusta minulla on oikeus niihin; harvemmin kun tulen sanoneeksi niitä ääneen.

Cesar Millan tulee Meksikosta, vaikka vaikuttaa ja elää nykyään Yhdysvalloissa. Millan on kotoisin maaseudulta, jossa luonnollisesti toimitaan maalaisjärjen mukaan. Eläimet ovat eläimiä, ne ovat useimmille elinkeino, eikä niitä inhimillistetä. Millan vertaili show’ssaan meksikolaista, yksinkertaista elämäntapaa USA:n ”moderniin” elämäntapaan. Kun ihmiset kasvavat eri paikoissa eri tavalla, se vaikuttaa kovasti siihen, miten he suhtautuvat esim. eläimiin. Millan kertoi esimerkkinä sen, että Meksikossa katsotaan ulos ikkunasta ja tarkkaillaan eläimiä, koska niiden käytöksestä voi päätellä esimerkiksi sen, sataako huomenna vai tuleeko kuuma päivä. USA:ssa ihmiset katsovat säätiedotuksen, vaikka jokaisessa talossa on varmasti myös ikkuna.  Millan kertoi, että on iloinen siitä, että sai kasvaa perheessä, jossa ei ollut paljon rahaa. Se antoi hänelle mahdollisuuden unelmoida.

Millan suuntasi Yhdysvaltoihin tehdäkseen töitä koirien kanssa. Show’ssaan hän kertoi, ettei tiennyt USA:han mennessään, että koirat tuli pitää kytkettynä. Meksikossa koirat kulkevat vapaana, joka on niille luonnollista. Monet koiraihmiset ovat tunnetusti sitä mieltä, että useat koirien ongelmista olisi korjattavissa jo ihan sillä, ettei niiden tarvitsisi kulkea hihnassa. Tähän on tietenkin monta näkökulmaa ja koiran irrallaan pitämiseen liittyy aina riskinsä, erityisesti kaupungissa.

Ihminen on tuonut koirat maailmaansa, eikä siellä ole paljoakaan niille luonnollisista asioista. Niinpä ihmisen täytyy sopeuttaa koira kaupunkielämään ja ihmisten elämänrytmiin, ja kaikista koirien ongelmista päätellen se ei ole aina niin yksinkertaista. Ihmisellä on tapana inhimillistää eläimiä, ja toisaalta se on minusta täysin ymmärrettävää. Ihminen elää omassa pienessä kuplassaan, jossa tehdään ihmisten asioita: sitten otetaan esim. koira kuvioihin mukaan ja hupsis, koira ei toimikaan niin kuin ihminen. Koiria täytyy oppia ymmärtämään, koska ne eivät ole ihmisiä. Ihminen on pohjimmiltaan hellä, ja nyt kun suuriosa koirista ei enää tee todellisia töitä ihmisen kanssa, ne ovat rakastettuja perheenjäseniä ja ystäviä. Jotkin ihmiset täyttävät koiralla tyhjiön esimerkiksi silloin, kun lapset muuttavat kotoa. Koira saa hellyyttä, hellyyttä ja vielä kerran hellyttää. Millan on vakaasti sitä mieltä, että koira tarvitsee muutakin, kuin hellyyttä. Olen täysin samaa mieltä; koira tarvitsee kuria (joka ei tarkoita väkivaltaa), rajoja, ymmärrystä ja mahdollisuutta olla koira. Kaikki koirat tarvitsevat liikuntaa ja Suomessa ihmiset ottavat tämän useimmiten vakavasti. Eräs perulainen nainen hämmästeli kerran sitä, kuinka suomalaiset ulkoiluttavat koiriaan myös sateella (??). Totta kai, säässä kuin säässä koira tarvitsee liikuntaa. Koirat on luotu liikkumaan, kuten hevosetkin. Luonnossa koira liikkuisi hurjan paljon ruokaa etsiessään, eli se tekisi töitä ruoan eteen, kuten sudet. Ihmisten kanssa koiralle usein lykätään ruoka kuonon eteen, joskus sitä myös lojuu kupissa jatkuvasti koiran saatavilla. Sudet käyttävät myös aikaa itse syömiseen; koirat hotkaisevat nappulat huiviin ja se siitä. Suomessa monet koiranomistajat barffaavat ja nostan heille hattua.

Koiran tarvitsee siis tehdä töitä ruokansa eteen. Niin sen pitäisi tehdä töitä myös laumanjohtajan huomion eteen. Koiralaumassa laumanjohtaja tuskin huomio alimmaistaan, jos hierarkiassa alempiarvoinen koira hyppii sen päälle, näykkii ja riehuu. Sellainen peli lopetetaan heti alkuunsa, enkä ole koskaan nähnyt johtajakoiran heittelevän alimmaiselleen nakkeja, jotta se jättäisi pomon rauhaan.

Koiran täytyy saada olla koira, sen pitää saada tehdä töitä, ja olla osa laumaa ollakseen onnellinen. Tässä kohtaa Millan muistuttaa ihmisille, millaisena olentona koiraa pitäisi ajatella: Ensin eläimenä, sitten koirana, rotuna ja lopulta vasta nimenä. Eläinmaailmassa ei ole nimiä.

Kaikki koiraongelmat eivät tietenkään ole kiinni johtajuudesta, mutta yllättävän moni on. Koira kannattaa käyttää eläinlääkärillä tutkittavana, ennen kuin alkaa syyttää sitä kukkoilusta. Millan uskoo lauman voimaan ja johtajuuteen, joka ei perustu ihmisten sääntöihin, vaan koirien omaan, luonnolliseen kanssakäymiseen. Millanin opithan tavoittelevat rauhallisen alistuvaa tilaa koiralle; tässä tilassa koira on ennen kaikkea koira, tässä tilassa koira ei ole stressaantunut. Ja kaikkihan tietävät, että pitkäaikainen stressi voi johtaa aikaisin hautaan. Millanin mielestä kuka tahansa voi olla laumanjohtaja; sitä voi ”harjoitella”. Hän kertoi esimerkkinä sokeista koiranomistajista, joiden koirat osaavat käyttäytyä mallikelpoisesti, kun taas näkevän ihmisen koira riekkuu hihnan päässä kuin raivotautinen. Koiran hallintaan ei tarvita voimaa; pieni lapsikin voi johtaa koiraa. Millan näytti show’ssaan myös videopätkän kanista, joka paimensi lampaita – ja laittoi lopulta jäniksenkorvat omaan päähänsä. Kanihan on saaliseläin, joten on melko uskomatonta nähdä sen paimentavan lampaita; kani todella paimensi niitä, ei vain ryntäillyt epämääräisiin ilmansuuntiin. Ystäväni perheessä lemmikkikani oli myös heidän isokokoisen koiransa yläpuolella; miksei ihminenkin voisi johtaa koiraa?

Jotkut ovat varmasti sitä mieltä – vaikka eivät sanoisi sitä ääneen – että Millan tekee työtään vain rahan ja julkisuuden takia. Tyypillähän on oma tv-ohjelma! Millanista kuitenkin huokuu rauhallinen rakkaus koiria kohtaan, enkä usko että hän tekee töitä niiden eteen vain saadakseen näyttää naamansa telkkarissa. Millanin ura tuskin nousi välittömästi räjähdysmäiseksi miljoonabisnekseksi.

Minusta Millanin ”asema” on ansaittu. Olen ollut USA:ssa kolme kuukautta ja tunnen meksikolaisia jotka asuvat ”rajan väärällä puolella”. Amerikkalaiset katsovat meksikolaisia nenänvarttaan pitkin, ja pitävät jokaista heistä pohjasakkana. Millan on kuitenkin noussut myös amerikkalaisten arvostuksen tasolle, mikä on temppu sinänsä. Huuhaa, vippaskonsteilla sellaiseen saavutukseen tuskin päästäisiin. Millanhan kouluttaa ihmisiä, kuntouttaa koiria – minusta se on tärkeä asia muistettavaksi – ja täytyy siinä äijässä olla jotakin, että amerikkalaiset antavat ”pohjasakan” opettaa heille yhtikäs mitään. Millan ei opeta koirille temppuja; ei ”istu”, ”maahan”, ”tänne”, ”paikka” – litaniaa, jotka tulisi kuitenkin olla jokaisella koiralla hallinnassa. Millan kuntouttaa koiria, jotta ne voisivat elää tasapainoisina ihmisten maailmassa. Jos koirasi esimerkiksi puree ihmisiä ja käyttäytyy muiden silmissä aggressiivisesti, se luultavasti lopetetaan. Millanin avulla monet ihmiset ovat saaneet selville, ettei heidän ihmisiä pureva koiransa olekaan aggressiivinen, vaan esimerkiksi pelokas: lopputuloksena koira on säästetty turhalta piikiltä ja se on saanut elää täysipainoisen elämän. Millan on sitä mieltä, että myös ”punaisen alueen” koirat voidaan kuntouttaa ja sillä tavoin pelastetaan koira lopetukselta.

Millan todella ymmärtää koiria ja niiden kieltä, joka menee usein tavallisilta tallaajilta ohi. Millania on syytetty pikakeinoista – tarkoittaen siis väkivaltaisia otteita, joilla koira alistetaan pelokkaaksi. Itse en täysin ymmärrä, mistä ihmiset ovat tulleet siihen tulokseen, että Millan korjaisi koiran välittömästi ja lopullisesti: koirat elävät hetkessä, mutta harvemmin ne muuttavat saman tien käytöstään, josta on usein tullut tiukkaan pinttynyt tapa vuosien saatossa. Millan antaa omistajille työkalut, joiden avulla he voivat jatkaa koiransa kuntouttamista senkin jälkeen, kun Millan on poistunut paikalta. Millan myös näyttää omistajille, että koira voi muuttua. Ihminen usein uskoo sen, mitä näkee.

Minusta Millanin metodit ovat järkeenkäyviä, maalaisjärjellä pohdittuja ja koiralla luonnollisia. Tietenkään toinen koira ei ”töki”, potkaise tai suhise lajikumppanilleen, kun haluaa sen lopettavan jonkin toiminnan. Mutta siinä missä koira ei voi muuttua ihmiseksi, ihminen ei voi muuttua koiraksi. Millanin kyseenalaistetuilla otteilla on mielestäni kaikilla jokin merkitys. Sormilla ei tökitä, kun halutaan ”napsauttaa koira jostakin tilasta pois” – sormilla kosketetaan napakasti, kuten toinen koira saattaa näykkäistä toista koiraa. Koiraa ei potkita; sitä kosketetaan, kun kädet ovat täynnä jotakin muuta toimintaa. Koiralaumassakin koirat koskettavat toisiaan, vaikka useimmiten laumanjohtajan pelkkä elekieli riittää. Show’ssaan Millan havainnollisti kosketuksen merkitystä kertomalla, miten esimerkiksi panikoituva ihminen saadaan pois itselleen haitallisesta tilasta; koskettamalla itsevarmasti, esim. kevyt läpsäys poskelle riittää. Myös siitä kuinka Millan ”kuristaa” koiran, toisin sanoen hapettaa, on puhuttu paljon. Kyllä, olen samaa mieltä, ettei koiraa saa tietenkään kuristaa! Useimmiten Millan kuitenkin tarvittaessa käyttää nykäisyä, jota jotkin ihan suomalaisetkin koira-alan asiantuntijat käyttävät. Kyllä, tällä voidaan vahingoittaa koiran kurkkua. En kuitenkaan usko – en siis tiedä varmaksi – millaista voimaa Millan käyttää nykäisyissään. Hän ei ole koskaan laittanut pantaa kaulaani ja nykäissyt hihnasta. Millan nostaa pannan mahdollisimman ylös koiran niskaan, koska se on herkin kohta – miksi hän käyttäisi voimaotteita herkässä kohdassa, jos kerran napakka, mutta lempeä nykäisykin riittää? Hapettamisesta sen verran, että olen nähnyt Millanin käyttävän tätä silloin, kun koira on hihnassa ja yrittää käydä Millanin kimppuun; Millan siis pitää koiraa kauempana itsestään. En tiedä, onko yksikään koira kuristanut itse itseään.

Millanin käyttämää ”suhinaa” on kuultu kommentoivan monessa keskustelussa. Sehän ei sinällään tarkoita mitään. Mitä sana ”ei” tarkoittaa koiramaailmassa? Muistaakseni Millan on sanonut suhinan tulevan äidiltään, joka tällä äänellä ojensi lapsiaan, jos he käyttäytyivät huonosti. Ääni siis tekee Millanista ”voimakkaan”, koska se on ollut perheessä ”voimasana”. Suhinaa harvemmin myös kuulee arkisissa keskusteluissa, kuten ”ei”-sanaa. Eikä Millan ole tietääkseni sanonut, että hänen asiakkaidensa tulisi käyttää suhinaa. Hän kehottaa käyttämään sellaista ääntä, joka saa koiraa ohjaavan ihmisen tuntemaan itsensä itsevarmaksi ja vahvaksi.

Millanin ohjelmassa näkee myös kohtauksia, joissa Millan ei näytä tekevän juuri mitään. Tällä ”ei millään” on kuitenkin suuri merkitys koiralle. On kyse energiasta. Monet saattavat ymmärtää energian käytön hippasen väärin; he uskovat sen olevan jotakin mystistä, joka ei välttämättä edes ole todellista. Millanin mukaan koirat lukevat juuri parhaiten toistensa ja ihmisen energiaa. Uskon tähän vahvasti, vaikka muutama vuosi takaperin en oivaltanut energian olevan juuri sitä, jonka avulla olin eläinten kanssa hommia tehnyt. Millan kehottaa aina kysymään itseltäsi, mitä tunnet. Jos olet rehellinen ja oikeasti tunnustelet omaa energiaasi, tunnistat sen. Koirille ei voi valehdella, ne lukevat meitä kuin avointa kirjaa – joskus paremmin kuin me luemme itse itseämme. Millan osaa lukea koirien energiaa taidokkaasti; sen täytyy olla miljoonien minuuttien ansiota, jotka Millan on viettänyt koirien kanssa. Millanin tyyliin kuuluu myös puhua luontoäidistä, joka monien korvaan särähtää turhan hengellisenä sanana. Itse en käyttäisi ilmausta luontoäidistä, mutta mielestäni se havainnollistaa hyvin sitä, mitä Millan tarkoittaa, vaikka sitä onkin vaikea kuvailla sanoin. Jos toimit luontoäidin kanssa yhteistyössä, ”palaat juurillesi” eläimenä, sinun saattaa olla helpompaa ymmärtää koiraasi. Ihminen on sysännyt vaistonsa sivuun ja koira toimii juuri vaistojensa varassa, vaikka on kesyyntynyt jo kauan aikaa sitten. Huomaatko ristiriidan?

Show’ssaan Millan näytti videopätkän dobermannista, jolle oltiin laitettu sykemittari kylkeen toisen koiran lähestyessä sitä. Ensin koira oli omistajansa hallittavana; koiran syke nousi nopeasti – elekielen seuratessa heti perässä osoittaen koiran aikeet – ja se yritti rynnätä toisen koiran kimppuun. Omistaja roikkui koirassa kaikin voimin ja hänen sykemittarinsa luvut kohosivat. Seuraavaksi Millan otti koiran ja jälleen vieras koira lähestyi. Sykemittareiden luvut näyttivät meille lukuina, millainen energia koiralla ja Millanilla oli. Millan pystyi blokkaamaan – siis katkaisemaan toiminnan – jo vähän ennen kuin koira ehti näyttää merkkejä eleillään. Me katsojat näimme sykemittarin luvut ja osasimme odottaa eleitä, joita seuraisi toiminta. Millanin korjatessa koiraa videolla, hän pyysi meitä katsomaan oman sykemittarinsa lukuja; ne olivat koko ajan alhaisemmat kuin koiralla. Ja aina kun Millan korjasi – siis kosketti – koiraa, sen syke laski. Kosketus yhdistettynä oikeanlaiseen energiaan sai aikaan rentoutumisen ja koiran aivot alkoivat päästä jyvälle uudesta, hiukan terveellisemmästä toimintamallista.

Millan sanoi, että jos hänen sykkeensä olisi ollut korkeammalla kuin koiran, hän ei olisi pystynyt korjaamaan sen käytöstä. Jos ihmisen energia on pelokasta, jännittynyttä tai turhautunutta – jolloin koira tuntee sen välittömästi mm. sykkeen nousuna – hän ei voi korjata koiran käytöstä. Rauhallisen itsevarma on se mielentila, jossa Millanin mukaan ihmisen tulisi olla. Hän vertasi jännittynyttä ihmistä, joka ratsastaa hevosella, jännittyneisyyteen koirien kanssa. Tiedän kokemuksesta, että hevonen ei todennäköisesti pysy jännittyneen ihmisen käsissä. Hevonen huitelee jännittyneellä ihmisellä omia menojaan, joko välittämättä ratsastajasta tai viilettämällä pakoon sitä, mikä ikinä ihmistä jännittääkin. Hevoset ovat herkkiä lukemaan ihmisen energiaa ja elekieltä siinä missä koiratkin. Hevostallilla, jossa lapsena aloitin hevosharrastuksen ja nyttemmin olen töissä, asui hyvin herkkä hevonen, Vili-Kasper eli ”Rusina”. Rusina oli yksi herkimmistä hevosista, joita olen tavannut: se todellakin luki ihmistä kuin avointa kirjaa. Sen kanssa oli tärkeää olla rento ja samalla päättäväinen, muttei missään nimessä hyökkäävällä tavalla. Rusina opetti minulle paljon rauhoittumisesta ja antoi muistutuksen siitä, kuinka herkkiä eläimet ovatkaan tulkitsemaan ihmistä. Valitettavasti Rusina jouduttiin lopettamaan alkuvuodesta, mutta muistan kyllä Rusinan opit, jos tulee hankalat paikat niin hevosten, kuin koirienkin kanssa. Täytyy muistaa hengittää, miettiä miltä oikeasti tuntuu ja muokata omaa mielentilaansa.

Millanin ”mantraan” kuuluu ”Ei puhetta, ei kosketusta, ei katsekontaktia”. Tämä kuuluu ihan koiramaailman perussääntöihin, jota ihmiset rikkovat jatkuvasti. Toki koirat ovat sopeutuneet siihen, että ihmiset tuijottavat niitä silmiin (joka saattaa merkitä haastetta koiramaailmassa), ne ovat tottuneet siihen että vieraat tulevat niitä lääppimään ja niin yhteiskunta olettaa koirien käyttäytyvän. Ohjelmassaan Millan osoittaa heti aluksi koira-asiakkailleen, että hän on pomo juuri tuota mantraansa apuna käyttäen (tällä hän myös kunnioittaa koiraa ja sen henk.koht. tilaa). Näin ylempiarvoiset koirat saapuvat paikalle. Millan vertaa toimintaansa yleensä koulun suosituimpiin oppilaisiin; kaikki haluaisivat päästä juttusille juuri sen takia, etteivät suositut oppilaat kiinnitä muihin juurikaan huomiota ja ottavat tilan haltuun. Tällainen käytös on kohteliasta koiramaailmassa, koska ensimmäiseksi koiralla toimii aina nenä – tai niin sen pitäisi mennä. Millanin mukaan nenäänsä turvautuva koira on todella koira, ja niillä harvoin on käytösongelmia. Nenää seuraa silmät ja viimeisenä koira käyttää korviaan. Silti monet ihmiset huudahtavat heti ensimmäisenä kimakalla äänellä nähdessään jonkun supersöötin koiran. Esimerkiksi Nuca, joka on rodulleen ominaisesti varautunut vieraita kohtaan mutta samalla se on hieman arka, tulee levottomaksi ihmisten lähellä, jotka pölähtävät sen iholle, taputtavat sen päälakea tai yrittävät halata sitä väkisin. Usein tällaiset ihmiset vielä kaiken kukkuraksi lässyttävät kimakalla äänellä. Oletko koskaan nähnyt toisen koiran kimittävän vastaan tulevalle, sille supersöötille koiralle? Kun Nuca väistää tällaista ihmistä, – tässä vaiheessa oma leukani roikkuu maassa, kun en pysty käsittämään miten joku voi käyttäytyä sillä tavoin vieraan koiran kanssa -, se leimataan epäsosiaaliseksi ja usein varmasti myös typeräksi koiraksi, vaikkei sitä ääneen sanotakaan. Mikä meni väärin?

Jotkin ovat sitä mieltä, että Millanin metodit perustuvat vain negatiivisuuteen. Usein positiivinen koulutus mielletään namien syöttämiseksi; kyllä, osaksi se onkin sitä. Mutta positiivisena vahvistuksena voi käyttää niin monia muitakin asioita kuin nameja tai leluja. Millan havainnollisti tätäkin ilmiötä vetäisemällä päälleen liivin, josta roikkui monenlaisia leluja ja härpäkkeitä; taskut olivat täynnä nameja ja jos jonkinlaista kumiankkaa. Näkymätön mielikuvituskoira, jota Millan oli taluttavinaan, löysi erityisen kiinnostavan kiven, jota se jäi haistelemaan. Lavalla liivit niskassa seisova Millan vetäisi kumiankat ja namit esiin yrittäen houkutella näkymättömän koiran liikkeelle. Jos koira ei kunnioita sinua, ei sitä kiinnosta myöskään kumiankkasi piirun vertaa, jos sillä on jotakin tähdellisempää tekemistä. True that.

Itse koulutan koiriani positiivisesti vahvistamalla; usein tämä on juuri se namipalkka. Tämä kuuluu kuitenkin opetusvaiheeseen; kolmevuotiaana Nuca ei saa joka tempusta namia. Nucalla on myös käskyjä, joista se ei ole eläessään saanut palkkaa, esim. ”pois”-käskyllä koira menee omiin hommiinsa, eikä esimerkiksi ruinaa ruokaa ihmisen lautaselta, ”ole hyvä”-lausahduksella Nuca saa esim. astua ovesta ulos – minun jälkeeni.

Myös Millan käyttää toisinaan namipalkkaa – jos se on tarpeen. Nenäänsä käyttävä koira on luonnollinen koira, joten mikä olisi parempi tapa aktivoida koiran nenä liikkeelle kuin ruoka? Tässäkin kohtaa koiran tulisi ansaita nami, eikä sen kuulu hyökätä sokeasti namin perässä, vaan todella käyttää nenäänsä. Nameja Millan käytti esim. koiralla, jolta puuttuivat etujalat ja omistajat olivat tehneet sille monenlaista häkkyrää, joihin koira ei suostunut menemään. Tarkoitus oli saada koira telineisiin, jossa se voisi kävellessään työntää itseään eteenpäin takajaloillaan. Millan totutti koiran laitteisiin namin avulla, aktivoiden nenää. Lopulta koiralle riitti positiiviseksi vahvikkeeksi emäntä, joka houkutteli sen telineeseen.

Mielestäni Millan hoitaa jokaisen tapauksensa yksilöllisesti. Hän ei kohdista pelokkaaseen koiraan liian napakoita otteita, vaan antaa oman itsevarman energiansa vaikuttaa myös koiraan rohkaisevasti. Siedätys, joka tunnetaan hevospiireissä joskus myös säkittämisenä, tulee joskus tarpeeseen. Siedätystä vaatii ihmiseltä rauhallisuutta ja itsevarmuutta, jotta hän voi vakuuttaa koiralle, ettei tässä sen kummempaa tapahdu. Toki siedättämisestäkin ollaan montaa mieltä, ja väärin tehtynä sekin voi vain vahvistaa pelkotiloja. Esimerkiksi Millanin ohjelmassa nähtyä akitaa, joka pelkäsi kaikkea mahdollista ja oli asunut betonisella pihalla koko ikänsä, Millan auttoi mm. siedättämällä. Koira ei osannut edes kävellä muualla kuin kotipihallaan; Millan toimi sen takaraajoina kottikärry-tyyliin antaakseen koiralle rohkeutta kävellä ihan itse. Tämä ei varsinaisesti ollut siedätystä, mutta silti halusin mainita sen. Millanhan olisi voinut asettaa kuristuspannan akitan kaulaan ja riiputtaa sitä väkisin ympäri kyliä – eipä eläinrääkkääjäksikin leimattu Millan tehnyt niin, vaan antoi koiralle aikaa ja mahdollisuuden tottua uuteen, parempaan elämään.

Jokaisen Millanin ohjelman alussa nähdään teksti, joka kehottaa ihmisiä ottamaan yhteyttä ammattilaiseen ennen kuin ryhtyy toteuttamaan tällaisia tekniikoita. Olen sitä mieltä, että ihminen voi satuttaa koiraa jos hän käyttää Millanin metodeja väärin ja väärään energiaan yhdistettynä. Satuttamisella tarkoitan siis myös koiran henkistä puolta. SEY oli käsittääkseni juuri siitä huolissaan, että koiranomistajat alkavat toteuttaa Millanin ohjeita. Kyllä, huoli on täysin aiheellinen, jos ihminen ei oikeasti ymmärrä, miten Millan toimii. Millan ei mielestäni vaali kovakouraisuutta tai väkivaltaa, vaan tavoitteena on harmonia ja kunnioitus, jotta koira saa olla lauman alimmainen, hyvin käyttäytyvä koirakansalainen ihmisten maailmassa. Kaikkihan tietävät, että koiran ottaessa vallan laumassaan, se on stressaantuneempi kuin koira, joka on hierarkiassa alempana. Lauman alimmaisen ei kuitenkaan ole tarkoitus pelätä johtajaa, vaan kunnioittaa tätä. Näyttääkö jonkun mielestä siltä, että Millanin omat koirat pelkäävät häntä? Ei minusta.

Millan kertoi show’ssaan uudesta ohjelmasta, joka ilmeisesti keskittyy kodittomien koirien kuntoutukseen ja uusien, rakastavien kotien etsimiseen. Vaivaisiko rahanahne showmies päätään kodittomien koirien asioilla? Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia, joten voihan olla, että tämä on Millanin ”kikka” tulla kansan rakastamaksi julkkikseksi, mutta itse en henkilökohtaisesti usko niin.

Kyllä, Cesar Millanin show Suomessa oli todellakin show. Jokainen koiranomistaja pääsi varmasti tunnistamaan itsensä hulvattomista demonstraatioista; itse ainakin tunnistin itseni paikka paikoin. Jotkut olivat huolissaan koirista, jotka nähtäisiin lavalla näytöksessä. Minusta koirat vaikuttivat melko rennoilta, yksi pennuista haukotteli hermostumistaan, mutta siihenpä se jäi. Luultavasti koirat oltiin huolella totutettu lavaan, eivätkä ne kummemmin välittäneet suuresta yleisöstä, vaikka tilanne saattoikin olla stressaava.

Millan ja Millanin metodit ovat kiisteltyjä ympäri maailmaa, mielipiteitä on laidasta laitaan. Omasta mielestäni on hyvä asia, että ihmiset kyseenalaistavat erilaisia kuntoutus- ja koulutusmetodeja; itse en yleensä usko sokeasti mihinkään. Jos totta puhutaan, en aluksi ymmärtänyt Millanin tapaa käsitellä koiria lainkaan. Ensimmäistä kertaa ohjelmaa katsoessani en yksinkertaisesti ymmärtänyt, mitä hän teki ja miksi. Ohjelmaa seuratessani ja muutaman kirjan lukiessani oivalsin, mistä kaikessa on pohjimmiltaan kyse; maalaisjärjestä ja energiasta, koiralle luonnollisista asioista. Olen tutustunut moniin muihinkin koulutustyyleihin, kuten Tuire Kaimion ja Victoria Stilwelin. ”Oma tyylini” on yhdistelmä kaikesta, mitä olen oppinut ja mihin uskon. Nuca on mestari lukemaan ihmisen energiaa, se on oikea ihmisasiantuntija, ja sen kanssa pärjäisi melkein pelkästään energiaa apuna käyttäen. Ihmisen on vain vaikea elää hetkessä ja ”muokata” omaa energiaansa sopivaksi tilanteeseen; se vaatii treeniä. Nucan remmirähjäys ongelman myötä on tullut kokeiltua kaiken maailman systeemejä, joista oikeanlainen energia toimii parhaiten – kunhan ensin itse pääsee siihen. Myös nameilla houkuttelu toimii, mutta mitä koira siinä oikeastaan oppii? Toki namit tekevät vastaantulevan koiran miellyttävämmäksi ilmestykseksi, mutta Nucan epäluulo toisia koiria kohtaan on niin vahva, että sitä ei nakeilla selätetä.

Koiramaailman erilaisista kiemuroista voi olla vaikea ottaa selvää, mutta itse turvaudun omaan vaistooni ja maalaisjärkeen. Etenen erehdyksen ja onnistumisen kautta, toiset tyylit toimivat eri koirilla eri tavalla. Aina täytyy kuitenkin olla johdonmukainen. Ja aina voi oppia lisää – ennen kaikkea koirilta, ei kirjojen sivuilta tai telkkaria katsomalla.