torstai 5. tammikuuta 2017

I want to be free as I'll ever be / Katsaus vuoteen 2016



Sinne meni vuosi 2016! Meidän poppoolla oli hieman sellainen muutosten vuosi, kun kumpikin meistä ihmisistä vaihtoi työnsä uuteen; itse palasin hevosten pariin ja Mörkö aloitti opiskelut.

Tavoitteet vuodelle '16 olivat tuttuun tapaan melko vaatimattomia, mutta yllätys sekin, että osa niistä tavoitettiin!

- Rokin kanssa oli tarkoitus treenata ahkerasti ja kehittyä eteenpäin. Myös pienen pienenä haaveena oli korkata tokossa ALO-luokassa, ja niinhän siinä kävi! Ja vielä oikein mukavin tuloksin ;) Kokeiden starttaaminen oli kyllä vuoden yksi kovimmista ja isoimmista asioista, koska kynnys kisaamiselle on ollut niin mielettömän korkea. Minä sydän minun Roo <3 *Check!*
- Rokin ja Doulan kanssa oli tarkoitus monipuolistaa lenkkimaastoja, kasvattaa niiden kuntoa (erityisesti neiti D) ja ehkä lihastakin kerryttää vähän lisää. Doulan oli tarkoitus pysyä tavoitepainossaan (todellakin *check*). Toivoin myös, että pystyisin pitämään koiria enemmän vapaana, mieluiten useaita kertoja viikossa. *Check!* Harmillisinta kuntoilu-osuudessa oli, kun Doulan kanssa käytiin vaan kerran "kunnolla" uimassa, kun tarkoitus oli käydä usein kesän aikana.
- Molemmille koirille oli tarkoitus järjestää enemmän aktiviteetteja ja virikkeitä. Tähän puolikas-check; Rokin kanssa ihan runsaiden treenien muodossa tuli aktivointia, Doulalle ei niinkään. Paljonhan meidän koirat kulkee mukana joka paikassa, jossa virikettä erityisesti Doulalle. Myös nuo uudet lenkkimaastot ja "rymylenkit" ovat olleet molempien mieleen, kun on ollut paljon kaikkea tutkittavaa
- Nucan kanssa halusin viettää enemmän aikaa 2016, mutta tämä ei kyllä toteutunut... Toki viikottain nähdään, mutta silti olisi mukava päästä oikeasti puuhastelemaan pikkuveljen kanssa jotakin. Nucan ehkä isoin "tavoite" oli se, että se pysyisi terveenä; tämä osittain onnistui! Ortopediltä Nucan leikatut jalat saivat terveen paperit ja paino on hallinnassa <3 Iho on pikkuveljellä vähän oireillut, liekö hiivaa tai jotain muuta, mutta nämäkin oireet onneksi pysyneet hallinnassa. Joten puoli-*check*!
- Ohjaajan tokotavoitteet suorastaan ylittyivät, vaikka vielä on pitkä matka, että voisi sanoa tosissaan kehittyneensä koiran ohjaajana :D Toivoin itselleni enemmän intoa valokuvaamiseen ja blogin pitämiseen - totaali feilaus! Vuoden henk.koht. positiivisin asia minulle oli tavoite, joka liittyi uuteen työhön ja jonka voisin sanoa suorastaan ylittäneeni: pärjää uudessa työssäsi. Juuri eilen tuli tasan vuosi täyteen työpaikalla, enkä ole katunut kertaakaan tuonne hakemista. Isosti olen kiiitollinen työpaikastani ja ihan kaikesta <3

Vuosi 2016 eteni tähän tapaan:

Tammi-helmi-maaliskuu

Emäntäotus aloitti uudet työt ja arki sai väkisinkin uudenlaisen rytmityksen. Rumpsterin kanssa treenaattiin talvikaudella hallilla ja ohjaaja haaveili hiljaa mielessään tokokokeista. Ulkokenttien sulaessa alettiin treenaamaan ulkona ja kursimaan meidän ALOa kasaan. NusaPee täytti 7v ja RokiLuu 4v <3. Lyylikin oli saavuttanut jo yhden vuoden iän :).


Huhti-touko-kesäkuu

Doula täytti 6v. <3 Yhtä kauan tuli samalla kuluneeksi siitä, kun ensimmäistä kertaa tupsahdin Lapinlahdelle ;). Rokin kanssa uskaltauduttiin meidän ekaan möllitokoon, joka sujui ihan passelisti. Hulluna me kyllä treenattiinkin Roxyn kanssa ja kehitystä selkeästi tapahtui. Nucan jalat kontroloitiin ja sai terveen paperit<3. Koirien kanssa käytiin uimassa ja pitkillä lenkeillä. Emännällä oli lomaa, joten kesä-heinäkuun vaihteessa päästiin Doulan kotikonnuille Lapinlahdelle rentoutumaan.  Reissussa tutustuttiin myös Maija Maitopartaan ;)


Heinä-elo-syyskuu

Ihana kesä, jolloin vietettiin aikaa myös koko lauman voimin. Lopulta arki taas alkoi, Roki treenasi ahkerasti tokoa, kunnes jouduttiin luopumaan meidän ryhmäpaikasta. Itsenäisesti jatkettiin harjoituksia ja korkattiin viralliset tokokisat. Saatiin huipputuloksia ja ohjaaja meinasi haljeta ylpeydestä Pieneen&Mustaan! Maija Maitoparta eli Miio tuli lisäyksenä tähän eläintarhaan sopeutuen porukkaan yllättävän nopeasti.


Loka-marras-joulu

Meidän Roki ja Doula saivat tehdä "höpsöttely"-juttuja, kun Roki jäi treenitauolle. Koirien "kuntokuuri" jatkunut tasaiseen tahtiin ja ollaan tutkittu uusia lenkkimaastoja ja -reittejä. Doula kävi kilpparikontrollissa ja Miio rokotuksilla. PikkuKissa on tullut isoksi osaksi tätä poppoota, on kuin se olisi aina ollut tässä taloudessa <3.



Mitäpä kujeita sitä sitten vuodelle 2017 voisi kehitellä? Tavoitteet & suunnitelmat voisivat näyttää jokseenkin tältä:

Roki
- lisää kisakokemusta ja TK1
- AVO-juttujen treenaus, ehkä AVO-mölleihin?
- monipuolisuutta ja iloa treeneihin! Videoi treenejä enemmän. Riko kaavoja.
- lihashuolto kohdilleen. Pidetään lenkit monipuolisina vaihtelevissa maastoissa. Mahd. paljon irrallaan oloa
- lisää aktivointia ja virikkeitä ;)
- hillintä & hallinta - treenejä ulkona
- viralliset lonkka- ja kyynärkuvat (napattu ihan vain viime vuoden tavoitteista. Tämä vähän kysymysmerkillä)

Doula
- lihashuolto kohdilleen, "urheilut" kuten Rokillakin. Pyritään pitämään lihaskunto nykyisellä tasolla tai kasvattaa sitä
- uintiharjoitukset kesällä!
- jäljelle opettaminen. Ehkä NoseWorkin kokeilua?
- lisää aktivointia ja virikkeitä ;)
- muiden koirien ohitus - treeniä ilman uikutusta

Miio
- autossa matkustamisen harjoittelua
- kesällä ulkoilua
- uusien temppujen opettelua
- lisää virikkeitä ;)
- raakaan totuttaminen?

Nuca
- kunhan pysyisi edelleen terveenä <3
- lihaskunnon kasvattaminen
- jospa nyt enemmän sitä yhteistä aikaa :)

Ohjaaja
- treeneihin hyvät suunnitelmat ja nousujohteisuutta
- enemmän valokuvaamista
- nuku enemmän
- muista tehdä asioita, joista nautit
- työssä jaksaminen ja siitä nauttiminen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti