'Cause I'm looking for my friend, now I got you, got you

On varmaankin aika antaa Nucan blogille hieman tekohengitystä... Meille ei sen kummempia kuulu, auringosta ollaan nautittu, Nuca on ollut apumiehenä renkaiden vaihdossa, ihmetyttänyt ihmisiään agilyssä ja tokossa, sun muuta. Blogin ulkoasua muutin kevään kunniaksi ja väsäsin bannerin (joiden tekoa täytyy selkeästi vielä treenailla...).

Itselläni on ollut melko kiireisiä työputkia viime aikoina, mutta Nuca ei ole sen vähemmälle jäänyt omasta väsymyksestäni huolimatta. Kanssaihmisistä on ollut varmasti hauskaa seurata, kuinka perropoika ulkoiluttaa zombieta ^^
Joskus tulee aina mietittyä, onkohan tuolla koiralla tylsä elämä? Espanjanvesikoirat ovat aktiivisia, isolla A:lla, ja Nuca melko harvoin osoittaa minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Jos miettii yleisesti koiran elämää, sehän sisältää hyvin paljon nukkumista (Nucan kohdalla mitä kummallisimmissa asennoissa). Kuinka paljon aktiivinen koira sitten tarvitsee aktiviteetteja? Nuca ulkoilee vähintään neljä kertaa päivässä, joista vähintään kaksi lenkkiä ovat pidempiä. Päivällä lenkkeilen Nucan kanssa vähintään tunnin, usein pidempäänkin, ja päivälenkkiin liittyy usein myös vapaana juoksentelu. Ulkoilun lisäksi Nucalla on aktivointileluja kuten kongi ja namipallo. Nucaa on hauska seurailla, kun se ahertaa konginsa parissa. Poika on puree ensin kongia kasaan, jotta herkut irtaantuisivat, nuoleskelee sisältöä, tiputtelee kongia, että saisi jättipotin esiin :) Tuon kongin tiputtelun Nuca on todennäköisesti oppinut katselemalla kuinka ihmiset naputtavat sitä lattiaan, jotta ruoantähteet irtoisivat niljakkaasta lelusta.
Jokapäiväisten rutiinien lisäksi piilottelen koiralle nameja sisätiloissa, leikitän koiraa, raahaan sitä erilaisiin kissanristiäisiin katsomaan uusia maisemia etc. Ja tietenkin perron kanssa harrastetaan. Kaikesta huolimatta katsellessaan sohvan nurkkaan käpertynyttä Nucaa, tulee mietittyä, onko sillä tylsä elämä? Nuca nyt ei juurikaan joudu olemaan yksin kotona, ja pitäähän koiran osata rauhoittuakin, mutta silti.

Olenkohan koskaan maininnut, että Nuca on ihana? Se on ristiriitaisuuksien rintama, joskus vaikea tulkittava, mutta ihana. Se on minun, se on ensimmäiseni, se on ykkösmies. Nuca on seka kova, että pehmeä koira samalla kertaa. Se on teräväkin, nopeasti asioihin reagoiva, joskus ylikierroksillakin käyvä otus. Nuca on myös hellä omaa perhettään kohtaan, haluaa ottaa vastaan ja antaa rakkautta. Sillä on oma tahtonsa, eikä se kiipeä persaus edellä puuhun (paitsi kepin/pallon/lelun/ruuan perässä ja agilityssä). Nuca osaa jujuttaa ihmisiä niin salakavalasti, ettei sitä edes huomaa ennen kuin se on käärinyt ihmisen pikkusormensa ympärille. Perromaiseen tapaan Nuca ei juuri välitä vieraista immeisistä (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), yleensä se on vain välinpitämätön, hieman varautunut. Jos ihminen ahdistaa Nucaa, tunkee sen tilaan eikä anna sille tilaa, Nuca saattaa isotella, vaikkei se koskaan mitään ihmiselle tekisikään.
Toisille koirille Nucalla on henkinen keskisormi pystyssä. Nucan remmiräyhäys kertoo pojan epävarmuudesta ja opitusta toiminnasta, jota yritetään edelleen kitkeä pois. Perro vain oppii niin supernopeasti, niin hyvät kuin huonotkin jutut. Ja tavat juurtuvat ilmeisesti syvään...
Nuca on perheen pelle, huumoriveikko, jolle ei voi muuta kuin nauraa. Sillä on omia hassuja tapojaan, kuten suihkun jalkapyyhkeen varastaminen, luukokoelman lajittelu, purku ja uudelleen järjestäminen, nälkiintymistä näytteleminen ja niin edelleen. Se on aina iloinen hännänheiluttaja, joka harvoin murehtii maailman murheita. Nuca on sellainen ystävä, jonka jokainen tarvitsee. Se on hieman sekopäinen, mutta rakas.

Että sellaisia mietteitä tänään.