Koiruuksia

 

Vuosi 2015 alkaa olla loppusuoralla, joten voisi olla hyvä purkaa mennyttä vuotta hieman osiin ja kurkistaa, miltä 2016 mahdollisesti voisi näyttää. Suurempia tavoitteita tälle vuodelle ei oikeastaan ollut asetettunakaan. Punainen lanka vuodelle 2015 oli oikeastaan yhdessäolo ja hyvä fiilis. Doulan laihdutus ja syyn etsiminen lihomiselle olivat yksi tämän vuoden suurimmista "tehtävistä", ja se luonnollisesti tuli hoidettua. Tällä hetkellä Doula on silminnähden hoikistunut ja mikä parasta, elämänilo on palannut ja sen liekki on säilynyt <3. Rokin kanssa oli tarkoitus tänä vuonna satsata taas harrastuksiin, pääasiassa tokoon. Itsenäisesti treenattiin ahkerasti (ja treenataan edelleen) ja päästiin kisaavien ryhmään ohjattuihin treeneihin. Into harrastamiseen on kova, ja toivottavasti sille on sijaa seuraavanakin vuonna. Nucalle ei myöskään kummoisia tavoitteita ollut: kunhan Nuca saisi viettää hyvää koiran elämää ja tehdä juttuja, mistä se tykkää! Vuosi 2015 juoksi about ...

...teen vastoinkäymisistä voimaa. Tai sitten en tee, jos mentaliteetti ei ole Elan kanssa ihan samaa luokkaa. Voi olla, että vastoinkäymiset ja epäonnistumiset aiheuttavat kehossa vastahakoista kiemurtelua ja epäonnistumisen pelkoa.   Ollaan käyty Rokin kanssa nyt ohjatuissa treeneissä pari kuukautta ja tuntuu, että edistystä on tapahtunut, uusia juttuja on tullut, sekä niitä epäonnistumisia. Epäonnistumiset itsessään ovat ihan inhimillisiä ja ne kuuluvat asiaan, eikä ilman epäonnistumisia voisi olla onnistumisiakaan. Ei kehitystä tai oppimista tapahtuisi, jos osaisi kaiken jo valmiiksi. Se koiran kanssa yhdessä tekeminen ja oppiminen on kaiken suola. Oma pieni negatiivisuus omia ohjaajan taitojani kohtaan nosti päätään pari viikkoa sitten ohjatuissa treeneissä, kun otettiin käsittelyyn ”merkitön merkki”. Tarkoitus oli lähettää koiraa eteen, ja siellä edessä oli vielä namikippokin. Rokin kanssa ollaan tehty eteenlähetystä ihan pentupallero-iässä viimeksi, joten tiesi...

 "anna tilaa keltaiselle!" Toivoo Nuca Hups hups, niin se aika rientää! Syksykin on tullut jo ihan ”virallisesti” ja tänäkin aamuna kaipasin kovasti sormikkaita ja pipoa päähän. Ollaan oltu näinä blogin hiljaiselon aikoina tosi tehokkaasti tehottomia. Nuca-potilaan leikkauksesta alkaa olla jo reilu kuukausi, kuntoutus on käynnissä ja ajan kanssa nähdään, kuinka hyväksi jalka palautuu. Melkoisen vilkas tuo potilas-PönttöPää on; pitäisi jatkuvasti olla lelua heittämässä tai muuten viihdyttämässä :D. Rokin kanssa saatiin kuin saatiinkin aikaseksi hakeutua johonkin ohjattuun tokoryhmään, ja nyt tokoillaankin kerran viikossa ohjatusti plus siihen omat treenit päälle! Ohjatut treenit sisällä hallissa tuntuu melkoiselta luksukselta (varsinkin tässä vaiheessa, kun armoton ramppikuume on lieventynyt…) ja ”valvova silmä” on antanut paremman tuntuman siitä, missä oikeasti mennään – miltä se tekeminen näyttää ulospäin. Voisin veikata, että se tekeminen näyttää pikkuis...

Nyt on Nucan toinenkin takakinttu operoitu ja kuntoutus voi hiljalleen alkaa. Toinen jalka "korjattiin" hieman erilaisella tekniikalla, kuin aikaisemmin leikattu. Ihan kiinnostavaa nähdä, käykö kuntoutus astetta nopeammin tämän operaation jälkeen! "Eikö silti voitais ihan vähän vaan leikkiä?" Leikkauksen jälkeisenä päivänä kävin ilman muuta laumaa potilasta katsomassa. Oli hyvin raasuna ja nyyhkiväinen kun näki minut, mutta leikkiä olisi kuitenkin pitänyt heti ^^ Nucasta yksi kurjimmista jutuista tuntui olevan se, että pissalla piti käydä takapihalla, jonne se ei yleensä ikinä tee hätäänsä. Kaikenkaikkiaan otti kuitenkin melko rauhallisesti, selvästi jalka ja siinä oleva paketti vaivasivat, mutta oli ihan hyväntuulinen tyyppi alkunyyhkytystensä jälkeen. Toivotaan Nucalle pikaista toipumista <3.

Välineurheiluako? Yllättävän paljon meidänkin talouden koiruuksilla on kamaa! Tähän varustepostaukseen niputin samaan kasaan ehkä tärkeimmät varusteet/tavarat, jotka ovat useimmiten käytössä. Eli ne miljoonat ei-se-ihan-vielä-ole-rikki-lelut jäivät kuvien ulkopuolelle... Viereisessä kuvassa Doulan kuontalon oikomiseen tarvittavaa välineistöä ja bonuksena Doulan oma suosikkipallo, jolla se alkoi meille muuttaessaan ensimmäistä kertaa leikkiä. Suosikkipallo on jemmassa, piilossa kaikki pallot tuhoavalta Rokilta... Se otetaan esiin vain spesiaali-leikkihetkiä varten Doulalle ;).  Rokin ulkoilu Rokin ulkoiluvermeet: Feelin puolikurkkari on aktiivisimmin käytössä, kuten myös perusnahkaremmi. Valjaat ovat lähinnä autoillessa päällä, mutta myös "vaelluksilla" ja pyörä- / juoksulenkeillä tai jäljestettäessä. Uutena ihanuutena nahkainen noutajatalutin, jolloista allerkirjoittanut on himoinnut iät ja ajat ;). Käytössä useimmiten treenien yhteydessä näppäryytensä vuoksi....

  Minä olen palkka-automaatti. Lykkään Rokin suuhun milloin namia, milloin lelua, milloin mistäkin tekemisestä. Tietenkin koiruus tarvitsee kommentin oikeasta toiminnasta, mutta kun (pienen pienenä) haaveena olisi joskus osallistua tokokokeisiin, on väkisinkin mietittävä, miten annan koiralle palautetta kehässä, kun nami/lelu ei ole käytettävissä. Kehua/palkkausääntäkään ei saa kesken liikkeen käyttää, liikkeen päätytyttä kylläkin. Roki osaa kyllä, joten sitä ei tarvitsisi olla koko ajan palkkaamassa. Aina se ei saa välipalkkaa kesken liikkeen, jo ihan senkin takia, että se sekoittaa pienen koiran ajatukset. Alkuharjoittelussa namipalkka toimii Rokilla (ja useimmilla koirilla) parhaiten, koska se on ahne (onneksi!), ja ruoka saa sen myös keskittymään. Kiinnitän huomiota myös koiran kantilta katsottuna eriarvoisiin palkkoihin : ruokanappula on ihan käypä, nakki tms. on jo melko huippu, ja saalispalkka (erityisesti pallo) on kaikkein huipuin. Kun jonkin liikkeen treena...

  No nyt on ollut vihdoin sellaisia päiviä, että voi kutsua tätä ajanjaksoa jo kesäksi! Lämpiä päiviä juhlistaen käytiin ekan kerran tänä kesänä uimassa ja Pieni&Musta oli aivan liekeissä :). Montulla oli yllättävän paljon porukkaa huomioiden lähestyvät sadepilvet, mutta löydettiin onneksi rauhallinen paikka, jossa Roki pääsi pulikoimaan ja Doula pyörittelemään kiviä. Viime viikonloppuna tehtiin tutkimusretki, joka lopulta osoittautui kolmen tunnin melkein-eksymiseksi. Tarkoitus oli löytää yksi lampi/lätäkkö tai ainakin risteys, josta sinne pääsee (kartturin = Mörön tiedossa oli, että matkaa oli melkoisesti kyseiselle lätäkölle). Päivä oli juuri sopiva tällaiselle reissulle: aurinko pilkahteli pilvenreunan takaa, oli sopivan lämmin, muttei liian kuuma koiruuksillekaan. Roki meni eteenpäin kuin juna, se jopa tuppasi vetämään (??). Hassua, koska sillä ei voinut olla mitään käsitystä siitä, mihin oltiin menossa :D. Doula oli jo menomatkan puolessavälissä ...

  Tääl ollaan, laiska bloggaaja ilmoittautuu! Blogi on jäänyt arjen kiireiden jalkoihin, mutta onneksi koiruudet ovat olleet paremmalla huomiolla ;) Roki Rumpsis palaili sairaslomansa (haava tassussa) jälkeen pikkuhiljaa tokon pariin. Nyt ollaan keskitytty kaikista tiiviimmin noutokapulan pitämiseen, kaukokäskyjen onnistumiseen ja seuraamisen hiomiseen. Noutokapulan kanssa puljaaminen vaatii vielä ihan ”perusharjoituksia” ja kaukot taas varmuutta ja etäisyyden lisäämistä. Seuraamisen osalta pyritään ”palkattomuuteen” ja kestävyyteen (niin vireen, kuin liikkeen kestonkin osalta). Yksi palikka kun saadaan paikalleen, toinen putoaa – nyt kun seuruu on sujunut kivasti jo pidempään, huomasin tällä viikolla kontaktin armotonta tipahtelua. Ja vaikka sitä kuinka pyrkii suunnittelemaan treenejä etukäteen (ja pitämään niistä kii), tuntuu joskus siltä, että hommat junnaavat paikallaan. Saiskohan sitä aikaiseksi mennä taas piiitkästä aikaa ihan johonkin ohjattuun ryhmään?   ...