Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Kaikkea uutta

Kuva
Vuosi 2016 on lämmennyt hitaasti käyntiin kuin dieselmoottori - ainakin koiruuksilla. Emäntäotus aloitti heti vuoden alussa uudessa työpaikassa, joten koirat ja immeiset ovat joutuneet opettelemaan vähän uutta rytmiä arkeen. Koirat ovat joutuneet olemaan enemmän yksin ja Mörkö on joutunut (päässyt?) ottamaan enemmän vastuuta koiranhoidon saralla. Hyvin on kuitenkin sujunut ja hommat rullaavat kivuttomasti jo! Tokotreeneihin palaaminen joulutauon jälkeen lähti sekin hieman jäykästi liikkeelle. Ohjaaja oli muutamissa ensimmäisissä treeneissä vähän "pöhnäinen" liekö univajeen vuoksi, ja Roki oli haahuilevainen ja ylienerginen apina tauon jäljiltä. Treenisuunnitelmiin olen viikottain kirjannut useamman treenikerran per viikko, mutta totuuden nimissä ollaan treenattu lähinnä vain hallivuorolla. Meidän "omat" treenikentät on jäädytetty luistinradoiksi ja sisällä treenaamiseenkaan ei ole jotenkin puhti riittänyt. Laiska emäntä. Alkuvuoden ohjatuissa ollaan te

Mestari valmisti sut.

Kuva