Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.
Kuva

'Cause all of me, loves all of you.

Kuva
Koiria, koiria, koiria! Jo useampi viikko on sujunut hyvin koiramaisissa merkeissä, kiitos koirien hyvän olon tuvassa tapahtuvan työssäoppimisen. Käykää kurkkaamassa: Hurttia&Huumoria :). RooRoo ja Neiti D ovat myös päässeet mukaan koiratouhuiluun: Roki on mm. ollut mukana ohituskurssilla, rallytokossa, amerikanakitojen kimppalenkillä ja pääsipä se "onnettareksi" H&H:n facebook-arvontaankin! Doula on saanut kursseilla arvokasta sosiaalistumista ja itsevarmuutta toisten koirien seurassa. Tyttö on ollut pätevöitymässä mm. hajuntunnistuskurssilla, ohituskurssilla ja näyttelyyn tutustumiskurssilla. Emäntäotus onkin sitten saanut paljon uusia kokemuksia ja oppeja jos jonkilaisilla kursseilla, ihan mahtavaa :) Omien kiireiden vuoksi pikkuveli-Nucan näkeminen on jäänyt harmittavan vähäiseksi. Syyslomalla kuitenkin Nuca pääsi meille oikein yökylään <3. Poitsu oli aika intopinkeinen ja puuhasteli tyytyväisenä esim. luuprojektien parissa. Lenkit tämän kolmikon kanssa...

Koiran akuutti ripuli

Jokainen koira luultavammin joutuu tekemisiin ripulin kanssa jossakin vaiheessa elämäänsä. Ripuli on yleinen vaiva koirilla, mutta yleensä melko vaaraton. Pennuille ja koiravanhuksille/sairaille/heikkokuntoisille ripuli on vaarallisempi ja tämän vuoksi ne on vietävä pikaisemmin eläinlääkäriin, kuin aikuiset terveet koirat. Koiran akuutti ripuli voi johtua monesta eri tekijästä, kuten: erilaisista viruksista ja bakteereista ruokamuutoksista (ruoan vaihto toiseen, herkut joihin koira ei ole tottunut, koira syö jotakin sopimatonta jne.), jotka aiheuttavat suoliston bakteerikannassa häiriöitä/muutoksia stressistä ruoka-aineallergiasta Ripuli voitaisiin jakaa kahteen osaan. Ohutsuoliperäisessä ripulissa koiran yleiskunto ja vointi voivat heikentyä nopeasti ja koira laihtuu. Paksusuoliperäisessä ripulissa koira ei tavallisesti laihdu (paitsi jos sairaus on edennyt jo pitkälle). Paksusuoliripulissa koiran uloste voi olla limaista ja siinä voi olla seassa kir...

Raakaruokinta käytännössä

Kuva
Koiran raakaruokinta alkaa luonnollisesti asioiden selvittelyllä: pitää tietää (edes suurinpiirtein) mitä on tekemässä. Sitten vain hommiin! Raakaruokinnan käytännön toimenpiteisiin on niin monta tyyliä ja tapaa, kuin on ruokkijaakin, joten käytännön osuus kannattaa räätälöidä itselleen sopivaksi. Ehkäpä tärkein hankinta ennen aloittamista, on pakastin . Meiltä löytyy pienehkö arkkupakastin, johon saa hamstrattua isommankin satsin lihoja ja muita eväitä. Isomman erän saa yleensä kilohinnaltaan halvemmalla, eikä silloin tarvitse olla joka viikko ostelemassa koiruuksille ruokia. Jos hankkii isomman satsin raakaa kerralla, kannattaa vähän laskeskella (ja seurailla), kuinka paljon koirat saavat mitäkin lihaa tietyn ajan sisällä. Näin ei tapahdu ikäviä ylläreitä, että jokin "pääliha" esimerkiksi sattuu ykskaks loppumaan kesken. Tämä aiheuttaa erityistä harmistusta silloin, jos on tarkoituksena tilailla lihoja etukäteen jostakin. Mistä? Nykyään raakaravinto...

Syksy on tullut ja menninkäiset valtaavat metsiä.

Kuva
Välillä menninkäiset ehtivät vähän temppuillakin ;)

Raakaruokinnan koekaniini

Postaus rönsyilee siis tekstiä Doulan raakaruokinnasta. Allekirjoittanut ehti olla pitkään kiinnostunut koiran raakaruokinnasta, mutta epävarmuus siitä, osaako hoitaa homman oikeasti "kotiin asti", jarrutti. Rokihan on ollut jo pitkään sellaisella ruokavaliolla, että 1/3 osa nappuloista korvataan raa'alla. Doulan saapuessa meille, sekin pääsi kokeilemaan tätä ruokintatapaa. Aluksi tämä tyyli passasi Doulallekin ihan hyvin, mutta sitten alkoi tulla vatsavaivoja, joista ei meinattu päästä millään eroon. Ja D oli oikeasti ollut rautavatsainen koiruus! Lopulta nappulat eivät maittaneet tytölle enää ollenkaan, joten allekirjoittanut sai loppusysäyksen ja "syyn" kokeilla raakaruokintaa - viimeinkin. Koiran raakaruokinnasta löytyy pilvin pimein tietoa ja "tietoa" niin netistä kuin kirjallisuudestakin. Usein tieto on melkoisen suurpiirteistä, joka ainakin itseäni häiritsee suunnattomasti. Raakaruokinta ei ole rakettitiedettä, mutta faktojen pitäisi olla varm...

'cause you're a sky full of stars.

Kuva
Blogia ei ole tullut avattua kuukauteen. Arki on painanut kesän jälkeen päälle ja arkirytmiin tottuminen on vaatinut oman aikansa. Mieli on tehnyt kirjoittaa, mutta sopivaa (tai riittävää) aikaa ei ole oikein löytynyt. Ihan harmittaa, koska meillä oli mukava loppukesä! Ja joitain pieniä suuria asioitakin on tapahtunut, erityisesti tyttökoira-D:n osalta. kalastamassa ^^ Meidän vanhukset lähtivät lomareissulle etelän lämpöön ja Nucan hoitovastuu jaettiin siskoni kanssa. Nuca oli meillä useasti lauman jatkeena. Doula ja Nuca tulevat ihan mukavasti edelleen juttuun, lähinnä ne leikkivät ettei toista ole olemassa tai liikuskelevat rinnatusten haistellen samoja rikkaruohoja (edelleenkin olettaen, ettei toista ole olemassa :D). Silloin tällöin haastavat toisiaan leikkiin, mutta niiden välinen luottamus ei ole vielä niin vahvaa, että keskinäisiä leikkituokioita nähtäisiin. Nuca sai kuitenkin olla pitkästä aikaa isompana osana meidän poppoota<3 Lenkkeiltiin, käytiin uimassa ja vi...

Ja jos niin toivot, luoksesi jään.

Kuva
Ja minähän toivoin - kovasti. Niin siinä kävi, että Doulasta tuli meidän koira. Ihan oikeasti meidän oma. Järkevän Tyypin, Doulan kasvattajan ja sydänystävän koiruus Doula on sydämeltään varmasti aina - mutta me jatkamme Doulan kanssa yhtä jalkaa yhteistä seikkailua. Onnea ja kiitollisuutta (mahdollisuudesta tutustua Doulaan ja kiitollisuutta siitä luottamuksesta, että D saa jäädä meille) on vaikea pukea sanoiksi. Tästä "mullistuksesta" on kuitenkin jo aikaa, blogi kun tuppaa olemaan jäljessä. Pakattiin Mörön kanssa jo heinäkuun lopulla koiruudet autoon ja suunnattiin Lapinlahdelle näyttämään Doulaa ja katsomaan uutta tulokasta, vanhan hoidokkini uusinta varsaa. Matka meni hyvin - kiitos sille, joka on kehittänyt auton ilmastoinnin -, koirat pällistelivät maisemia ja torkkuivat sulassa sovussa takapenkillä. Roki oli intopinkeänä kun päästiin perille - tietty. Doula oli luonnollisesti kuin kotonaan, mutta tarhassa olleet rouvakoiru...

Vadelmaveneellä, makeemmilla vesillä.

Kuva
Niin on hulivili kesä ettei ehdi blogia päivittämään! Ollaan säiden salliessa ulkoiltu paljon ja Doulan kuntokuuri jatkuu. Ollaan ahdettu itsemme täyteen ruokaa Sälinkäällä, nukahdettu viltille vaahteran varjoon Kytäjällä (Doulan kanssa rinnakkain <3). Koirat ihmettelivät vilinää kaupungilla, kun käytiin ensimmäisillä kesäjätskeillä keskustassa, ja Doula on keksinyt olevansa oravien metsästykseen kehitetty koira. Koiruudet olivat myös apureina kalastusreissulla. Rokin kanssa tokoillaan viikottain useampaan kertaan omatoimisesti, Doula opettelee alkeita ja sytyttelee leikki-viettiään. Uimaankin ollaan päästy pariin otteeseen (D lähinnä kahlailee vielä) ja Roki on päässyt jolkottelemaan mukaan rullaluistin-lenkille ja hölkkälenkille (jotta saa joskus mennä tääääyysiii, kun lähes aina kulkee "varhain vanhentuneiden" Nucan ja Doulan tahdissa). NusaPee kävi polven lopputarkastuksessa - saaden lähes puhtaat paperit, muttei aivan. Nucan leikatussa jalassa "kytee nivelrikk...