You'll spend everyday shining your light my way.

Varoitus, melkoisen pitkä postaus tuloillaan ;)

Rokin vatsavaivat venähtivät niin, että aloin hiljalleen huolestua. Sen maha siis oli ruikulilla kun hampaat alkoivat vaihtua, sitten oli hetken parempi, ja sitten taas huonompi. Kyselin kasvattajalta ohjeistusta samalla kun kerroin Rokin muita kuulumisia. Kasvattaja suositteli, että syöttäisin ensin noin kuukauden verran Royal Canin Gastro Intestinal Junior – ruokaa ja siirtyisin sitten sellaiseen ruokaan, jossa olisi vaan yksi proteiinin lähde (esim. James Wellbeloved tai Golden Eaglen uusi ruokasarja). Acanassa, jota Roki on syönyt, on useampi proteiinin lähde, joten sellainen sapuska ei ilmeisesti Rokille sovi. Alkuviikosta käytiin heti hakemassa ruokaa Riihimäeltä, uudelta eläinklinikalta (EHEL). Siellä ei sattunut olemaan tuota RC:n ruokaa, koska olivat korvanneet sen Hill’sin samanlaisella ruualla (kuulemma toimivat samalla tavalla). Avulias henkilökunta kyseli Rokin voinnista, punnitsi sen, vastasi kysymyksiin ja laski päivittäisen ruoka-annoksen valmiiksi, ja lähdettiin Riksusta Hill’sin ruokasäkki kainalossa. Totutin Rokin uuteen sapuskaan ja nyt jo alkaa huomaamaan vatsassa rauhoittumisen merkkejä. Yksi vatsavaivainen koira riittää meille, siis Nuca, joten nyt peukut pystyyn, että Rokin vatsa pysyykin kuosissa.

Intopinkeenä ollaan Roxyn kanssa treenattu! Viime viikon viikonloppuna käytiin taas treenaamassa jäljestystä. Kokeneempi koira näytti, miten koira jäljestää metsässä ja merkkaa esineet (esim. maahan menolla). Pentujen kanssa tehtiin jälki tasaiselle ruoholle, matka oli pidempi kuin ensimmäisellä kerralla. Roki jäljesti intensiivisesti, alkupätkällä vauhtia oli vähän liikaa, mutta kun pentu pääsi keskittyneeseen tilaan, homma sujui hienosti! Tasaisessa maastossa tuuli puhalsi jälkeä vähän minne sattuu, mutta mahtavasti Roki handlasi homman :) Pääsin siis itsekin mukaan tälle kerralle ja pääsin ohjaamaan Rokia valvovien silmien alla ^^ Lopuksi tehtiin jälki ruoholle, jossa oli ylämäki ja jäljen loppuosalle tuli loiva kaarre. Roki hoiti homman taas mukavasti ja näytti nauttivan nenänkäytöstä.

Nucan kanssa käytiin sitten lauantaina viettämässä laatuaikaa kahdestaan tallilla. Käytiin lenkkeilemässä uusissa maastoissa (minun piti onnettomana ihmisenä käydä tarkistamassa yksi maastoratsastusreitti ennen sunnuntaita, jolloin vetäisin pidemmän maastoreissun pitkästä aikaa. Reitillä olen siis käynyt useamminkin, mutta alkumatkalla tuppaan aina eksymään :D). Noppoon päin siis suunnattiin yhtä vaellusreittiä pitkin. Nuca sai olla suurimman osan matkasta irrallaan, ja olikin onnellinen retkeilijä – ja hyyyvin väsynyt kun päästin vihdoin kotio :)



Viimeksi pentukurssilla laitettiin pystyyn koirakuja (suomeksi: kurssilaiset asetetaan riviin, niin että keskelle jää kuja) ja treenattiin tänne-käskyä niin, että koiran piti juosta kujan läpi. Jätin Rokin odottamaan kujan toiseen päähän (odotteli suht hyvin, muutaman kerran otti varaslähdön), menin itse vastakkaiseen päähän, ja kutsuin. Roki vilkuili kurssikavereitaan ja rynnisti luokse. Muutaman lällättely-kiemuran se teki muiden koirien nenien edessä, mutta tuli silti mallikkaasti eteeni, johon sen sitten istutin. Rokille ollaan saatu vähän enemmän vauhtia luoksetuloon ja se istuukin jo paremmin ihan eteeni, jee :)  Jokainen sai toistaa harjoituksen muutaman kerran ja minäkin rupesin ottamaan Rokin ensin eteen istumaan ja siitä perusasentoon sivulle. Perusasennossa meillä on vielä treenattavaa (erityisesti itselläni), Roki tuppaa jäämään joko liian taakse tai takamus vinoon, mikä on tieteskii minun ohjauksestani kiinni. Seuraavaksi treenattiin eteen lähetystä (olisikohan ollut kolme vai neljä ”lähtöviivaa”, että etäisyys muuttui joka kerralla). Asetin nampan ”maaliin” ja menin Rokin kanssa ensimmäiselle viivalle. Roxette lähti ihan hienosti ja innokkaasti eteen perusasennosta, mutta nenä sillä viisti maata. Eli se jäljesti ennemminkin, kuin meni eteen. Kokeiltiin muutaman kerran jälkeen laittaa ”maaliin” Rokin rakas, ihana, haiseva pesukarhu-vinkulelu, ja johan apina pinkoi kunnolla! Ongelma piili vaan siinä, että Roki usein lällättelee juuri kyseisen lelun kanssa, ja niin se sitten kirmaili ympäri koulutuskenttää tuomatta lelua minulle… huoh. Sain onneksi napattua lelun ennen kuin Rokin tempaus muuttui hupinumeroksi ja sitten jatkettiin. Lopuksi kokeiltiin muutaman kerran hypyn opettamista ja sekin sujui ihan mallikkaasti ensimmäiseksi kerraksi :) Kivaa oli, sekä Rokilla että minulla! Rokista huomaa sellaisen ihana plussapuolen koulutuskentälläkin, että se osaa rentoutua sillä välin, kun muut treenaa. Nuca ei sellaisiin hienouksiin kykene :D (Mutta Nucan puolustukseksi sanottakoon, että Nuca treenaa aina ja maailman tappiin sata lasissa ja se on puolestaan helpompi motivoitava, kuin Roki ;D).

Nucan treenit jakautuvat nyt kahdelle päivälle – onneksi. Aikaisemmin sillä oli toko ja agi samana päivänä, ja se oli Nupsulle vähän liian rankkaa. Se kyllä suoritti kaiken pyydetyn, mutta agin ollessa tokon jälkeen, se ei enää pystynyt keskittymään agiin kunnolla ja tipautteli rimoja tavallista enemmän, ja oli iiiihan kuitti. Viime agi treeneissä Nuca oli sitten mennyt mahtavasti, kun tokoilut oli toisena päivänä! Oli kuulemma ollut vaikea rata ja Nucan ohjaaja (meitin äitee) sai ensimmäistä kertaa kommentin: olit kuin rasvattu salama! :D Kahden vuoden treenaamisella on siis saatu aikaan tuloksia!

Viime viikolla jouduttiin Nucan kanssa tukalaan tilanteeseen päivälenkillä. Oltiin tulossa tuttua reittiä kotiin päin, kun yhden pihan aidan viereen ilmestyi kolme koiraa. Yksi koiruus – jättimäinen amerikan akita – tuijotti Nucaa pahalla silmällä ja Nuca tuijotti takaisin. Sekunnissa akita puski aidan läpi kadulle, eikä ollut juuri muita vaihtoehtoja, kuin todeta voi paska. Tällaisia tilanteita on tullut ennenkin eteen, ja aina on saatava vieras koira perääntymään ja suojeltava omaa koiraa – oli se vieras koira sitten ystävällinen tai ei. Useimmiten ollaan tällaisiin tilanteisiin jouduttu Nucan kanssa pienempien koirien kanssa, joten olin vähän hämilläni. Akita ei tullut äristen tai hampaat irvessä, mutta kuitenkin hyökkäävällä energialla, joka saattaisi johtaa mihin vaan. Oma ärinäni tai huutoni eivät vakuuttaneet akitaan ollenkaan ja se tuli Nucan iholle. Ennen Nuca olisi pyrkinyt pakoon ja sen olisi voinut vaikka laskea irti, jotta saa itse kaksi kättä vierasta koiraa vastaan. Mutta nykyään Nuca antaa takaisin, ja kun vielä vasen käteni ei toimi ihan niin kuin ennen, tilanne on melko mutkikas. Kiskaisin Nucan sitten vasemmalla kädellä kauemmaksi, tartuin akitaan toisella, mutta homma ei ihan toiminut (akita kun todennäköisesti painaa enemmän kuin minä :D). Napautin ja nippasin akitaa sitten nivusalueen herkästä ihosta, ja koira menikin siitä hämilleen. Jätti Nucan hetkeksi rauhaan ja sitten koiran omistajan sisko tulikin paikalle kiskomaan akitan sisälle. Koira siis oli tämän naisen veljen koira, joka oli vaan hänellä hoidossa. Nainen kutsui minut etupihalle tarkistamaan Nucan kunnon, eikä Nucassa ollut mitään jälkeä. Vähän oltiin molemmat pyörryksissä, Nuca ja minä… Pakko sanoa, että akitan omistajan sisko hoiti asian asiallisesti ja oli todella pahoillaan, ja selvästi itsekin pelästyi. Oli valmis ottamaan kaiken vastuun ja käski mennä sanomaan, jos Nucassa huomaisin jotain myöhemmin. Tällaiset tilanteet eivät koskaan ole tervetulleita, mutta ”hyökkäävän” koiran omistajat vaikuttavat paljon siihen, millainen fiilis tulee sen jälkeen, kun tilanne on hallinnassa ja oman koiran on todettu olevan kunnossa. Usein ihmiset vain pahoittelevat tai sitten eivät sano mitään raijatessaan omaa koiraansa pois. Kerran yksi mies vain huomautti, että olin tiputtanut koirankakkapussin maahan…?? (Olin siis viskannut pussin maahan, kun tältä kyseiseltä mieheltä oli päässyt toinen koira flexistä karkuun ja Nucan kimppuun. Mies juoksi sitten älykkäänä yksilönä toisen koiransa perässä paikalle flexi pitkänä, niin että toinenkin koira pääsi Nucan kimppuun… voi elämä. Sontapussista luovuin ihan sitä varten, jos tarvitsisin toistakin kättä). Onneksi selvittiin tuosta akitasta ihan säikähdyksellä!

Viikolla ollaan poikien kanssa puuhailtu tavallisia juttuja, käytiin vinttikoiraradalla yksi päivä juoksentelemassa ja ollaan treenattu kursseilla opittuja asioita myös kotona. Perjantaina Rokilla oli trimmauspäivä. Tilasin ajan Riihimäkeläisestä uudesta trimmaamosta Phantomista, koska en viitsinyt häiritä Hyvinkään Salamanterin muita asiakkaita huutavalla koiranpennulla ^^ Nuca siis trimmataan aina Salamanterissa. Roki oli trimmaamossa rauhallinen ja utelias, eikä ollut huutanut kuulemma yhtään timmauksen aikana, jee :) Trimmaaja kehui, että Roki on hyvin asiallinen pentu, ei kuulemma uskoisi, että on trimmattu vasta yhden kerran aikaisemmin. Katsokaas tätä muutosta:

Viikonloppuna oli jälki-kurssin viimein kurssikerta. Oltiin ensimmäistä kertaa metsässä, mikä olikin jännää. Roki oli taas kerran tarkka jäljestäjä, huomaa että on tehnyt hommaa useammankin kerran ;) Ensimmäinen jälki metsässä tehtiin niin, että alkumatka oli suora (luonnon omilla esteillä ja häiriötekijöillä varustettuna) ja loppujälki kaarsi hieman alamäkeen. Roki keskittyi hyvin, eikä harhautunut sivureiteille! Toinen jälki oli melko samanlainen, kuin ensimmäinen, ja sekin oli Rokille helppo nakki. ”Apuohjaaja” äiti teki meille jäljet, joten pystyin itse keskittymään täysin koiran eleiden seuraamiseen (onko se esim. jäljellä vai ei), enkä pystynyt sanomaan, missä jälki menee. Hyvä ja hyödyllinen oli meille tuo jälkikurssi! Saatiin eväät itsenäiseen jäljen tekoon ja jäljestykseen koiran kanssa. Saattaapi jossain vaiheessa himo syntyä esim. haunkin kokeilemiseen ;)