Ei paineta leukaa rintaan

Aina välillä on sellainen fiilis, ettei jaksa treenata koiran kanssa, keksiä niille tai itselleen mielekästä puuhaa, eikä varsinkaan tehdä jotain itselleen epämieluista (nimim. aika olis imuroida). Se fiilis monesti lisääntyy silloin, kun tulee syksy, kylmä ja pimeä. Silti jotenkin syksyisin tulee kamala tarve saada jotain aikaan; liekö johtuen siitä, että aivot ovat monta kertaa elämässä pakotettu aktivoitumaan koulujen alkamisen alla... Samalla olisi tarvetta kuitenkin päiväunille, kahvikupposille vilttiin kääriytyneenä, villasukille ja kaikelle supermukavalle ja rennolle.

Vaikka emäntäolento on ollut viime aikoina rättiväsynyt ja mitäänsaamaton palvelusväen pääjehu, ollaan me sentään jottain tehtykin. Rokin hurrrjan tokomenestyksen jälkeen ollaan otettu treenien osalta vähän löysemmin ja tehty jotain "ihan muita" juttuja kuin ALO-treenejä. Rox on ollut intopinkeinen päästessään taas tekemään ruutua, varsinaista noutoa, erilaisia jääviä sun muuta, joka on vaatinut vähän erilaista pään käyttöä. Suurimmassa osassa ALO-liikkeitä kun ei sinänsä ole sille enää mitään uutta, joten vaihtelu on tehnyt terää. Tietty alossakin on vielä tahkottavaa, ja vähän olisi ajatuksena hakea vielä yksi I-tulos tälle vuodelle.

Doulan kanssa ollaan tehty leppoisia asioita ja saatettu laihdutusurakka päätökseen. "Treenaus" Doulan kanssa on oikeasti höpöhöpö-hassuttelua ja temppujen tekemistä, mutta pieninä annoksina DeeDee on niistä ilahduttavan intona! Se muuntautuu suorastaan riehakkaaksi, mikä on melkoinen persoollisuuden muutos ^^ Toisaalta olisi kauhean kiintoisaa kouluttaa tuolle tytöllekin toko-asioita, se kun on niin erityyppinen kuin Roo. Tuusulassa kokeissa näkyi yksi lappari, jota tuijotettiin Mörön kanssa ihan haltioissamme ja hymy huulilla; se oli niin upee! Doulakin pystyisi siihen, mutta omalla painollaan ja omilla ehdoillaan ;)

DeeDee on päässyt "kaupoillekin" ihan yksin reipastumaan, ilman Rokia siis. Mikään arkaparkahan se ei ole ollut, mutta jotenkin tosi kiva huomata, miten se jotenkin "kantaa" itseään paremmin, kuin ennen. Se tutustuu reippaan nöyrästi uusiin ihmisiin, sen maailma ei enää mene nurin kun se kohtaa muita koiria tai - herranpieksut - sauvakävelijöitä. Viime elokuussa meillä tuli täyteen kaksi vuotta yhteistä taivalta Doulan kanssa - päivääkään ei meistä kukaan vaihtaisi pois <3.

Miio The Järjestyksenvalvoja on nyt ehkä vasta varsinaisesti kotiutunut meille, ja yllättävää kyllä, se oli aluksi ehkä vähän vieraskorea. Ihmettelin, ettei se koskaan repinyt verhoja, raapinut sohvaa, tiputellut (kauheasti) tavaroita pöydiltä, hyllyiltä jne. Se ei ollenkaan sähissyt, ei purrut, ei raapinut vaikka sitä joutui joskus puoliväkisin siirtelemään paikasta A paikkaan B. Nyt kun true-Miio on tullut ulos kuorestaan, totuus on hiukka erilainen :D. Ei se ole ollenkaan kamala termiitti, mutta siinä on pientä ilkikurisuutta ja paljon omaa tahtoa. Se myllää olohuoneen pöydät niin, että mainokset, kynät, vihkot, kalenterit ovat pitkin kämppää. Se lähtee seikkailulle vaatehuoneeseen, mihin sillä ei olisi mitään asiaa. Se raaputtaa paljaita varpaita peiton alla öisin ja joskus koettaa hampaitaan niihin. Miio on kova juttelemaan ja sillä on selvästi oma "kielensä" eri asioille, kuten leikkihetken vaatimisille ja "voisin ottaa ruokaa"-asioille. Se syöksähtelee pitkin kämppää jättäen pieniä katastrofialueita jälkeensä. Miio on tykästynyt rapsutuksiin, muttei vieläkään ole sylikissa - eikä sen toki tarvitse ollakaan. Se osaa antaa tassua, ilman käskyä tosin. Sen lemppari nukkumapaikka on Mörön reppu. Se puskee puoliväkisin koirien viereen nukkumaan ja röyhkeästi tunkee niiden eväille - ja se on koirille ihan ok, Miio on niiden lellikki. Miio on aktiivinen, äänekäs ja riehakas, ja se on vienyt kaikkien (erityisesti Mörön ;) ) sydämen kokonaan.

suloisin hiiwiö!

Tytöt, siis PikkuKissa ja Dee, kävivät kuun alussa moikkaamassa eläinlääkäriä. Doulalla oli kilpparikontrolli ja Miiolla rokotus. Doula leikki, ettei ollut paikalla ollenkaan, Miio kakkasi jo menomatkalla koppaansa, mutta selvisi piikistä reippaana tyyppinä. Miio on siitä ehkä kummallinen pikkupeto, ettei se edes epämukavissa tilanteissa raavi tai pure. Joskus leikkiessään se varovasti käyttelee aseitaan, muttei ikinä muuten. Hieno pieni kissa! Doulan arvot oli kohdillaan ja eläinlääkäri kutsui Doulaa nyt sporttimalliseksi - paino on siis kohdillaan, 19 kiloa ja 400 grammaa. Roki oli myös reissussa mukana ja pääsi puntarille ihan vaan siksi, että se on näistä tyypeistä ainoa, joka vetää intopinkeenä sisälle sinne lekuriin :D

Kaiken kiireen keskellä ehdittiin viime viikolla käydä koiruuksien kanssa päiväretkellä katsastamassa Hyvinkään mahtavia ulkoilureittejä. Koirat oli ihan liekeissä haistellessaan peurojen jättämiä viestejä, Doula kiipesi jopa emäntäotuksen perässä hirvestäjien passitorniin :D. Notskipaikalla paistettiin makkaraa, juotiin termarikahvit ja ihasteltiin maisemia. Huippua, kun saatiin pitkästä aikaa olla ihan rauhassa, ihan vaan porukalla <3 Tätä lisää!

elämäni supermies <3