Jokainen tänne jonkun jäljen jättää.

Hupsista...

Ollaan me vielä täällä! :)

Kesä on kiireistä aikaa, ja jos ei kiirettä pidä, täytyy viettää ulkona aikaa auringosta nautiskellen. Lopputuloksena blogi on jäädyt harmittavan vähälle huomiolle. Mutta täällä me ollaan!

Blogihiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon, muttei kuitenkaan mitään erikoisempaa. Nucan kilppariarvot alkavat olla kohdillaan, liikakiloja ollaan onnistuttu karsimaan. Nucan tokoilut ovat jatkuneet lähes tauotta läpi kesän, ja sehän Putte Possulle passaa. Yhtenä tokopäivänä saatiin toko-ohjaaja tänne meidän nurkille, kun ryhmä tuli treenaamaan ohituksia ”kylille”; Roki oli menossa mukana, vaikkei ohituksissa sen kummemmin ongelmia olekaan. Uuden kodin ympäristössä törmää jatkuvasti vastaantuleviin koiriin, joten ollaan Rokin kanssa päästy vähän väkisinkin harjoittelemaan ohitusta – ihan kertausmielessä ;). Roki yleisesti ottaen valpastuu kohdatessaan uusia tyyppejä, mutta räyhäysongelmaa meillä ei ole – onneksi! Nucankin räyhääminen on matkalla parempaan suuntaan; hiljaa hyvä tulee.

Rokin kanssa ollaan yritetty käydä aina silloin tällöin koirapuistossa, ja muutama uusi kaverikin on sieltä löytynyt. Rogetti Rollinen tulee mukavasti juttuun kaikenlaisten hemmojen kanssa, kaikista parhaita ovat pienemmät tai Rokin itsensä kokoiset koiruudet. Yksi kauheen pelottava ”iso” koira tuli kerran puistoon, sekin oli ihan vaan leppoisa valkoinenpaimenkoira… Seuraavalla kerralla puistokaveriksi saatiin irlanninsusikoira, joka oli huuuurjan kiinnostava ja ihana. Loogista? Tällä viikolla Roki pääsi näkemään myös kameleita (kyllä, ihan oikeita kameleita…), kun Hyvinkäälle tuli sirkus ihan poikamiesboxin viereen. Samassa tarhassa sattui olemaan muutama aasikin, jotka sattuivat kiinnostamaan koiruutta enemmän kuin turhanpäiväiset kamelit. Rokin kiinnostuksen kohteet eivät siis koskaan ole enalta-arvattavia ^^.

Uuteen kotiin muuttaminen ei meidän kohdalla ole juurikaan arkea muuttanut. Lähes päivittäin mennään ”mummulaan” leikittämään Nucaa (Nucan näkökulmasta se on kyllä joskus vain kiusaamista :D). Kotiin lähtiessä Roki ei ole kovin innokas; se tunnistaa minun tavaroistani, minne ollaan menossa, ja on hieman vastahakoinen (lue: makaa sohvalla reporankana, eikä tee elettäkään lähteäkseen mukaan). Pienen miehen vastahakoisuus johtuu lähinnä yhä jylläävästä Mörkö-pelosta. ”Mörkö” on edelleen kammottavan pelottava ja siihen täytyy suhtautua epäluuloisesti – sisätiloissa ainakin. Ulkona Roki on kuin eri koira, lähempänä sitä hömppää itseään, joka se on todellisuudessa. Se kulkee hihnassa nätisti Mörön kanssa, ihan ilman minun taustatukeani, irrallaan se juoksee, haastaa leikkiin ja yrittää paimentaa. Sisällä silmät leviävät lautasen kokoisiksi ja voi kamala jos Mörkö sattuu vaikka liikkumaan. Sitten luikitaan turvapaikkaan, ihan minne vaan. Jos Mörkö istahtaa sohvalle, sen viereen voi mennä pötköttämään, kunhan muistaa vahtia koko ajan. Huoh. Mitähän tuon otuksen kanssa tekisi? Mörön lomaillessa Roki tuli jo ulos kuorestaan, ja kun olin ensimmäistä viikkoa koulussa (tosiaan! Meikäläisellä alkoi koulu ;) ), Roki oli Möröllä hoidossa ja kaikki sujui hyvin. Nyt Mörkö on palannut töihin ja Roki mennyt puolestaan vähän takapakkia…

Kesä sujui leppoisasti, Rokin kanssa käytiin silloin tällöin aamuisin hölkkälenkillä, treenattiin tokoa pienesti itsekseen, oltiin rottavahteina ja nautiskeltiin auringosta. Syksy on nyt selkeästi tuloillaan ja uudet tuulet puhaltaa: tosiaan sen koulun merkeissä ja tänä viikonloppuna Rokin maailmaan saapuu uusi jäsen, josta tietoa luvassa myöhemmin ;). Seuraavat viikot ollaan tiiviimmin Herra Nucan kanssa, kun ”vanhukset” lähtivät etelään lomailemaan, ja minulla, Rokilla ja siskolla on kunniatehtävä hoitaa Nucaa – Roki ottaa tehtävän asiaankuuluvan vakavasti ja ”viihdyttäisi” Nucaa mielellään 24h.