Todistettavasti tottelevainen

Menin ja ilmoitin Pienen&Mustan Uudenmaan Kennelpiirin TOKO-piirimestaruuksiin, jonka järjestivät Järvenpään Koirakerholaiset. Ilmoittautuminen kadutti ihan pienesti oikeastaan heti, kun olin sen laittanut virkussa menemään. Eihän me olla edes käyty missään "oikeissa" treeneissä! Ollaan toki tehty ihan viikottain ALO-juttuja just sillä ajatuksella, että jos sen viimeisen I-tuloksen vielä jostain saisi. Mutta ohjatuissa, jonkun valvovan silmän alla, ei olla treenattu pitkiin aikoihin.

Pari viikkoa ennen h-hetkeä, Roki tuntui ihan kivalta treeneissä, haukkui eikä ollut ihan samassa kuplassa ohjaajan kanssa, mutta teki hyvällä asenteella ja tarkasti (paitsi seuraamisessa, paikka huiteli milloin missäkin, se hyppi kesken liikkeen ja puuhasteli milloin mitäkin, ääääks!) Ajattelin, että selvittäisiin ehkä itseämme nolaamatta (tai ohjaaja selviäisi, Rokistahan kaikki on aina vaan siistiä ja hauskaa).

10.9 matka kisapaikalle meni niin iloisesti, että ihan oksetti jännityksestä! Piirimestiksiin oli ilmoittautunut tosi paljon väkeä (olisko ollu lähemmäs 60??), joten ne tulisivat olemaan isoimmat karkelot, missä ollaan Roon kanssa oltu. Ohjaaja oli tosi paineissaan kun yritti jotain virittelyjä räpeltää koiran kanssa ennen luokan alkua, ja meinasi sitten myöhästyä omasta paikkiksestaan... Onneksi on Mörkö, joka pitää meistä huolen <3 Paikkamakuusta 10, oli tiibetinterrierin ja suursnautserin välissä. Kerran näytti vähän levottomalta, mutta tosi upeasti meni! Kanssapötköttelijöistä melkein jokainen vaati kaksoiskäskyn jossain kohtaa liikettä, mutta Roki ei häiriintynyt niistä ollenkaan.

Yksilöliikkeet sujuivat seuraavanlaisesti:

Seuraaminen 9
 - oikein kiva, vaikka kävi tosi kierroksilla. Ohjaaja sai noottia, että kävelee liian hitaasti normaali vauhdissa, temponvaihtelut olivat siten liian huomaamattomia.

Maahan meno seuraamisen yht. 9
 - keuli vähän seuraamisen alussa?

Luoksetulo 10
 - aina jaksan ilahtua <3

Noutoesineen pitäminen 9
 - hieno!

Kauko-ohjaus 10
 - Roon ihan parhaimmistoa

Estehyppy 0
 - ei taas!? Ohjaajalta pääsi ihan äänen turhautunut äännähdys... Hyppyä käytiin treenaamassa ennen kisoja, jolloin toimi ihan moitteettomasti.

Kokonaisvaikutus 8
 - haukkui liikkeiden välissä muutaman kerran, eikä ollut täysin lapasessa liikkeiden välissä. Kuulemma mukavan näköistä menoa :)

Pisteet 167, I-tulos & TK1! Paras Pieni&Musta <3





Valitettavasti videota ei saatu kisapaikalta, kun appari ei päässyt sopivan matkan päähän kehästä. Kisat oli tosi hyvin järjestetty, nyt ollaan nähty jo vähän isommalla meiningillä toteutetut kisat. Olin Rokiin tosi tyytyväinen näillä eväillä, joilla lähdettiin kisaamaan. Koiruus ei ehkä tuntunut parhaalta mahdolliselta (esim. millainen fiilis oli Tuusulassa viime kisoissa), mutta lisää treeniä vaan! Hyppyä tullaan treenaamaan aina tilaisuuden tullen - jos ollaan onnistuttu saamaan  kapulan pito 9 arvoiseksi, saadaan hyppykin toimimaan :D. Liikkeiden välit ja koiran hallinta vaativat myös syyniä. Joten töitä riittää, mutta niitä on mukava tehdä tämän tyypin kanssa! Kohti AVO:a vaan ;).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran akuutti ripuli

Te amo tanto.

Treenisuunnitelmat