Hold me in like you were made for me, I'm losing faith in gravity
Sunnuntaina taas silmät ristissä ylös, ulos ja lenkille. Ja viskelemään palloa lyhyen tokotreenin lomassa, jotta Pienen&Mustan koiran akut eivät olisi ihan täynnä. Koirien aamuviihdytysten ja kamojen hätäisen kasaamisen jälkeen hurauteltiin taas Tuusulaan tokoilemaan.
Etelä-Suomen Spanielikerho järjesti kokeen samoilla huudeilla, missä oltiin Rokin kanssa viime sunnuntainakin. Tuomarina oli samaten Harri Laisi. Emäntäotuksen töiden vuoksi sunnuntait ovat oikeastaan ainoat sopivat päivät kokeille, joten viime kokeen onnistumisien jälkeen tuntui houkuttavalta ajatukselta kokeilla hommaa uudelleen tutussa ympäristössä. Jos se jännityskin olisi helpommin hallittavissa toisella kerralla...
Kotoa lähtiessä jännitys oli vielä ihan siedettävää, mutta kisapaikalla se oli jopa karmeampaa, kuin viime viikolla! :D Roo oli viimeksi niin niin hyvä, eihän se voisi olla yhtä hyvä taas? Olin varma, että luvassa olisi jonkin sortin katastrofi.
Oltiin taas viidensinä vuorossa, mikä oli ihan hyvä. Ohjaajan jännityskäyrä vaan nousi, kun alokkaan koirakot kerääntyivät paikalle. Alert alert, valkoinenpaimenkoira, Rokin kauhu. Ja airedaleninterrieri, toinen ei niin paljon luottamusta herättävän näköinen tyyppi Rokin mielestä. Kauhulla odotin paikkista, jos Roo joutuisi jomman kumman viereen. Onneksi lopulta päästiin kuitenkin (ihastuttavan) beussin viereen ja paikkis meni hienosti. Pisteiksi 10 ;)
Yksilöliikkeitä varten maltoin vähän vähemmän lämmitellä ja viritellä. Kehään mennessä päästiin omaan kuplaan ja Roo tuntui heti jotenkin super hyvältä.
Luoksetulo 10
- bravuuri on bravuuri
Kauko-ohjaus 10
- taas hurraa hurraa ja pienet voiton tanssit mielen sopukoissa
Maahan meno seuraamisen yhteydessä 10
- hieno! Joku vähän paineisti koiraa, kun haukotteli kesken kaiken
Seuraaminen 9
- Rokiksi äärettömän kiva <3 Kaaviossa oli meille just merkittävillä hetkillä äksöniä, koska esmes juuri ennen ekaa pysähdystä ohjaajasta tuntui, että koira lähtee lapasesta. Edisti myös jonkin verran, jonka puolestaan hidas käynti pelasti. Taas myös haisteli vähän, mutta pysyi matkassa. Lopussa vino perusasento, mikä ihan ohjaajan oudon liikehdinnän syytä.
Noutoesineen pitäminen 10
- kuten kaukoissa; bileet!
Estehyppy 10
- jes! Tätä on vaikea treenata kotona, kun ei hyppyä omista. Rakensin siis sählymailasta, keittiöjakkarasti ja sängyn ja patjan välisestä raosta toimivan kombon tämän treenaamiseen... Jotain hyötyä viritelmästä siis oli, koska loikkasi tällä kertaa Rokimaiseen tyyliin :D
Kokonaisvaikutus 9
- haukkui muutaman kerran, siitä pistevähennys. Tämä(kin) oli ohjaajasta paljolti kiinni, koska palkkasin koiraa melko innostavasti, jotta se saisi selkeän palautteen hyvästä työstä. Tuomari kommentoi, että onneksi se ei hauku liikkeiden aikana ja että se on nimenomaan sitä intoilusta johtuvaa haukkumista. Itse kiinnitin huomiota (videota katsoessa) siihen, että meidän siirtymät on ihan retuperällä, vaikka ollaan niitä treenattu. Koira on ihan kaffella, eikä ohjaaja ota sitä edes hallintaan :D Tästä johtuen jouduin jonkin verran kalastelemaan Rokia takaisin hommiin.
Pisteet 195, I-tulos ja luokkavoitto kunniapalkintoineen! Mieletön Roki!
Yksi kanssakilpailija sanoi ennen tulosten julkistamista, että luokkavoitto tulee varmasti meille, kun meni niin upeesti. Minä siihen, etten edes pisteitä katsonut, kun en uskaltanut :D Alokkaassa oli 13 koirakkoa ja pisteitä julkistaessa totesin, että me ei sitten edes I-tulosta saatu, kun ei meitä kutsuttu hakemaan kisakirjoja ennen kolmea parasta koirakkoa. Tuomari kun ilmoitti, että luokkavoitto menee espanjanvesikoiralle, kattelin ympäriinsä että miten mulla oli mennyt ohi, että täällä oli toinenkin perro.
Mutta ei, ME, meidän tiimi oli se luokkavoittaja! Pieni&Musta ja sen ohjaaja. Mieletöntä :)
Palkintopallilla oleskelu olikin Rokille kova paikka, kun se siinä kohtaa sitten joutui sen valkoisenpaimenkoiran viereen... :D
Vähän voi henkseleitä paukautella, vähän voi tuulettaa. Roki on maailman hienoin pieni koiruus.

kommee on palkintoporsas ja pisterivi |

edustus! |
Kommentit
Lähetä kommentti