Älä tuu droppaa mun tunnelmaa.
Hiukan jälkijunassa mennään, mutta meidän juhannus näytti aikalailla tältä:
Eli suunnattiin juhannuksena ensimmäisen "oikean" kesälomareissun merkeissä Lapinlahdelle Doulan kotikonnuille. Reissu oli (tietenkin) huippu <3 Heti ensimmäisenä iltana nautittiin jättimäisestä juhannuskokosta ja grilliruuasta. Päästiin kunnon lomafiiliksiin nukkumalla aitassa (huvittavinta ehkä oli nukkua hyttyssuojaharson alla niin, että Pieni&Musta oli myös sen suojissa ;D), käymällä kalassa ja uimassa, lääppimällä poneja, lehmiä, kissoja ja koiria, ja ihan vaan löhöilemällä. Mörkö ja Pienet saivat monta kalaa, ja Doula olisi innoissaan halunnut avustaa niiden käsittelyssä, kun samaan aikaan Roki joutui arestiin remminperään ettei muli joessa koukkujen seassa. Ehdittiin käymään kesäjäätelölläkin ja allekirjoittanut sai vihdoin Fazerina-jätskin, josta on unelmoinut koko vuoden. Koirat nauttivat äärettömästi vapaudestaan ja saivat uuden kaverinkin. Immeiset nauttivat äärettömästi reissusta ja kaikista rakkaista ihmisistä, kiitos <3 Ja emäntäotuksen kohokohta oli tietenkin ainoa oikea Rakkaus, se elämäni hevonen Vani.
Doula ihastui hulluna uuteen ystäväänsä, Miloon. Milo oli etsimässä uutta kotia Lapinlahdella, mutta valitettavasti Milo jouduttiin lopettamaan 14.7. Pieni ja hurmaava Milo <3
Rokista ehkä kaikista huipuinta oli uiminen! Se silloin tällöin hiippaili salaa itsekseenkin uimapaikalle odottelemaan, josko joku tulisi heittämään sille jotain keppiä sinne.
Meillä oli siis huippuloma!

rantavahti ^^ |

Milo <3 |
"Huuuuuisiiiiin hauskaaaa!" |
Rokista ehkä kaikista huipuinta oli uiminen! Se silloin tällöin hiippaili salaa itsekseenkin uimapaikalle odottelemaan, josko joku tulisi heittämään sille jotain keppiä sinne.
Myös muksujen seassa uiminen hoituu Roolta ;) |
Meillä oli siis huippuloma!
Kommentit
Lähetä kommentti