I saw a shooting star and thought of you.


Vuosi 2014 hujahteli ohitse melkoista kyytiä ja on aika toivottaa vuosi 2015 tervetulleeksi! Joulu ja uusivuosi sujui meillä rauhallisissa merkeissä; koiruudet saivat oman osansa pukin lahjasäkistä, eivätkä raketit aiheuttaneet suurempia tunteenpurkauksia. Roki jännitti poksahtelua vähän, mutta sai purkaa ahdistusta putkiluuhun ja lopulta nukkui reporankana sohvalla. Doula taas... noh, se kuorsasi itsensä läpi uuteen vuoteen. Nuca oli vehkojan päässä hieman örähdellyt raketeille, muttei sen kummemmin hyppinyt seinille. Meillä on upeat koiruudet :).


Pienen hetken voisi vielä viivähtää vuoden 2014 puolella, ja muistella missä silloin mentiin.




Tammi-helmi-maalis
Asusteltiin vielä paavolan gettossa Capu the Rapulingon ja Rokin kummitädin kanssa. Maaliskuussa Nuca täytti jo 5v ja Roki 2v. Emäntä innostui 50/50-ruokinnasta ja alkoi muutenkin perehtyä apinanraivolla koirien ruokintaan liittyviin asioihin. Talvi oli tuolloinkin yhtä kummallinen, kuin tällä hetkellä.


Huhti-touko
Muutettiin Mörön kanssa saman katon alle! Muuttorumban jälkeen allekirjoittanut hyppäsi Pienen&Mustan kera junaan ja suunnisti Lapinlandelle. Roki pääsi siis ensimmäistä kertaa junaan, tutustui maatilan eläimiin, ihmetteli huutavia kurkia aamun sarastaessa ja pääsi poniajelulle. Koiruus sai myös uusia koirakavereita, joista erityisin oli Doula-neiti. Emäntäotus lypsi "muutaman" lehmän...


Kesä-heinä
Palattiin Mörön kera Lapinlahdelle lomailemaan ja haettiin Doula etelään hoitoon. Etelässä Doula kohtasi kuntokuurin ja kaikkea uutta ja jännää. Uitiin paljon, käytiin narraamassa kaloja, ihmeteltiin maalaiskoiran kanssa kaupunkielämää ja retkeiltiin metsissä. Roon kanssa panostettiin itsenäisiin treeneihin tokon parissa. Heinäkuussa Doula alkoi leikkimään leluilla ^^. Heinäkuun lopulla suunnattiin jälleen Lapinlahdelle ja Doulasta tuli meidän oma <3.


Elo-syys
Pikkuveli Nuca sai viettää meidän poppoon kanssa laatuaikaa, kun porukat lomailivat ulkomailla. Vieläkin nautittiin hyvistä uintikeleistä ja kalareissuista. Doula siirtyi raakaruokinnalle ja sai ensimmäisen oman petinsä. Roki hauskuutti meitä kaikkia - kuten aina ;).


Loka-marras-joulu
Emäntäotus oli koira-aiheisissa työharjoitteluissa ja koiratkin pääsivät treenaamaan ja sosiaalistumaan tehostetusti. Syyslomalla Nuca oli jälleen hoidossa meitä ilahduttamassa, Doula kävi meillä ollessaan ekaa kertaa eläinlääkärillä ja Roki kastroitiin. Doula pullistui ja pullistui, laihdutusyritykset käynnistyivät :D. RooRoo ja Mörkö lähestyivät selvästi. Mörkö ja allekirjoittanut menivät kihloihin :).

Ihan hyvä vuosi siis!

Suurempia tavoitteita vuodelle 2015 meillä ei ole. Doulan laihdutus (ja syyn etsiminen lihomiselle, jos ei tavallisilla keinoilla lähde paino putoamaan) on yläpäässä To-Do-listalla. Erityisesti Roki Rollisen kanssa pitäisi taas petrata harrastusten parissa, voisi ehkä jopa tähdätä ensimmäiseen tokokokeeseen? Nucan kohdalla tavoitteena olisi yhteistä aikaa ja tekemistä. Kaikkien kohdalla voisi pyrkiä "tasapainoon" toisia koiria ohittaessa lenkillä ja pitää yllä jo olemassa olevia taitoja. Koirille siis aktiivista, mielekästä elämää, rakkautta, leikkimistä ja aikaa omien immeisten kanssa. Ihmisille reippautta, urheutta uusien asioiden parissa, hymyjä ja aikaa omien koiruuksien kanssa.



Kommentit

  1. hehei täältähän löytyi sukulaisia! Nucan isä on meidän perron mummon veli, hauskoja yhteensattumia, vaikka perropiirit taitaakin aika pienet olla vielä. :)

    http://perrotida.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Moikka! Kiva blogi teillä, kävin kurkkaamassa ;) Nucan isä ja isänisä ovat ilmeisesti melko yleisesti käytettyjä jalostusuroksia, joita löytyy monista linjoista. Olisi kiva kuulla Tidan luonteesta? Meidän Nuca kun sattuu olemaan vähän erikoisempi persoona ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran akuutti ripuli

Te amo tanto.

Raakaruokinta käytännössä