Eilen lakkasin vasta, siitä murehtimasta.

Pojilla on ollut "epäonnea" matkassa viime aikoina... Nuca kävi läpi etutassun anturan repeytymisen (ehkä hieman rajusti ilmaistu, mutta anturan "päällinen" kuoriutui irti lähes kokonaan) sänkypellolla kirmailun johdosta, päätyi myöhemmin leikkauspöydälle pallien poistoa varten, ja kärsii tällä hetkellä selän jumiutumisesta ja kipeästä lonkasta.

Rokia puolestaan ehti pistää vielä loppukesän aikana kaksi ampiaista, tai oikeastaan toinen mahdollinen pistos aiheutti päänvaivaa. Roki oli emäntäotuksen mukana koulussa EA-kurssilla, ja ruokkiksella otimme suunnan nopealle metsälenkille, ettei koulupäivästä tulisi kummallekaan liian puuduttavaa. Luokkaan palatessa Roki oli ensin ok, ja alkoi sitten "sytkytellä" itseään luokan lattialla: se siis heittäytyy selälleen, hieroo kuonoa lattiaan ja vispaa etujalkojaan kuin kuivaharjoittelisi maratonia. Ja tämä on ihan tyypillistä, aivottoman näköistä toimintaa Rogetilta... Luokassa olleet ihmiset naureskelivat ja kyselivät, mikä Pientä&Mustaa vaivasi, naureskelin itsekin ja sanoin sen olevan oma pöljä koiruutensa. Mutta sytkyttely jatkui ja jatkui. Kutsuin Rokia luokse ja se tulikin, mutta vaikutti poissaolevalta ja "kiireiseltä". Sitten se sukelteli taas uudelleen ja uudelleen lattialle. Käytin sitä ulkona pissalla ja tarjosin vettä, mutta neljän seinän sisälle se taas sytkytteli menemään... Kotona se oli edelleen rauhaton: yritti nukkua, mutta pomppi paikasta toiseen. Myöhään illalla sen naamataulu alkoi turvota pikkuhiljaa, huulet näyttivät siltä että sillä olisi nuuskaa jemmassa. Roki kuitenkin söi ja joi normaalisti, joten en osannut kuin kummastella. Yö menikin sitten sytkyttelyyn, itsensä raapimiseen ja nukkumisyrityksiin. Ei siinä ihmisotuskaan saanut juuri silmiään kiinni. Kaappasin Rokin kainaloon ja pitelin sitä, jotta se rauhoittuisi. Se katsoi silmiin ja lipaisi poskea. Sitten oli pakko soittaa jollekin, joka aina tietäisi mitä tehdään: äidille. Lähdin sitten yöllä ajamaan porukoille, että saataisiin koira lääkäriin heti aamusta. Siihen mennessä Rokin naama oli jo paisunut selvästi. Ja vaikka tiesin ettei hengenhätää ollut, huoli oli kova. Aamulla koiran naama alkoi olla normaali, mutta poitsu oli väsynyt kaikesta valvomisesta. Puhelimessa eläinlääkäri oli sitä mieltä, että voi olla ampiaisen pisto tai kyyn purema. Kyypakkauksen tabletit olivat meillä seitsemän vuotta vanhoja, joten niistä ei ollut apua. Onneksi kutina ja turvotus menivät pois itsestään, ja Rokin olo helpottui. 

On meillä kivaakin ollut ja on tiedossa! Rokilla alkoi piiiitkästä aikaa tokoilu: koulussa oli valinnaisissa aineissa vaihtoehtona toko, johon tietenkin apinanraivolla tungettiin mukaan. Yksi kerta koirineen kaikkineen on jo ollut ennen syyslomaa. Tehtiin ihan perusjuttuja, mikä on aina hyvä (ja koirakot on ryhmässä hyvin eritasoisia): kontaktin ottamista ohjaajaan ja nameista luopumista. Roki sai ihan uudenlaisen kommentin: ”Hän on virtuoosi!” :D Mahtavuutta<3.

Ja Nuca taas toipuu kaikista harmeistaan kovaa kyytiä. Syysloman ansiosta saan viettää Nucan kanssa enemmän aikaa, ja Nuca pääseekin yökyläilemään poikamiesboxiin tällä viikolla ;).

Vieraileva tähti Capu on kasvanut kovasti, vaikka se selkeästi luuleekin kasvavansa vesikoiraksi :D. Pikku pirpana (joka ei tosin enää ole kovin pieni… on mennyt korkeudessa jo Rokista ohi), ottaa mallia Rokin pöljäilyistä; ehkä huvittavinta katsottavaa on kun pojat leikkivät ”kutitus”-leikkiä (jota Roki ja Nuca leikkivät usein), kun molemmat heittäytyvät selälleen vierekkäin että ”Kutita sä mua!”, ”Eikun sä!” Capusta tulossa jossain vaiheessa enemmän infoa, kunhan saan aikaiseksi naputettua tekstiä ajatuksen kanssa kapteenista.