Anna mun olla syypää sun hymyyn.

kevät!!
Pieni ja Musta on nyt virallisesti muuttanut. Vaikka ollaan päivittäin käyty porukoiden luona lenkkeilemässä ja viihdyttämässä Nucaa, Roki alkaa silti selkeästi hahmottaa että poikamiesboxi on sen uusi asumus. Poitsu on vielä vähän levoton uudessa paikassa, ei malta nukkua niin paljon kun ehkä pitäisi, mutta käyttäytyy hyvin, leikkii, syö ja käpertyy yöksi viekkuun. Päivärytmi ollaan pidetty mahdollisimman paljon samanlaisena, kun se on aina ollutkin. Se varmasti helpottaa Rokin sopeutumista.
poikamiesboxi on melkoisen tyttömäinen, mut ei haittaa ^^
Rokin agilityt on nyt pulkassa; seuraavaksi pidetään taukoa ja tarkoituksena on jatkaa taas tokoa. Yrtin tässä muistella, mistä agitreeneistä olen jo kertonut ja mistä en, mutta tarkempaa infoa aivoni eivät nyt saa aikaan :D. Takaaleikkausta, kontakteja ja muutamia ratoja tehtiin. Rokin murkkuikä pukkasi esiin erityisesti agilityssä; se oli välillä iiihaaan mahdoton. Se haukkui ja komensi. Se hampsi käsiä ja lahkeita. Se sinkoili minne sattuu ilman ohjausta. Mutta kun muistin hengittää ja tehdä itse rauhassa, Rokin kierrokset laskivat ja se oli *körhöm* edes vähän hanskassa. Viimeisistä agikerroista jäi jo hyvä maku suuhun, kun treenattiin kontakteja ja saatiin itsenäisesti tehdä yksittäisiä esteitä kun odoteltiin omaa vuoroa kontakteille.
 
Rups & Nups, iloiset possut

 Nucallakin on ollut pieni tauko agissa ”terveyssyistä”. Tokossa se on käynyt loistamassa neroudellaan ^^. Nupsulla oli jokin aika sitten ensimmäinen kontrolli kilpirauhasten takia, ja arvot näyttivät jo paremmilta, vaikka olivat edelleen vähän metsässä. Onneksi Nuca on silti jo pirteämpi ja enemmän oma itsensä.
Nusa Pee <3

Viime viikonloppuna meillä oli vähän hulinaa, kun lauantaina kurvattiin Rokin kanssa porukoille ja lähdettiin koirien kanssa katseluoppilaiksi koiranäyttelyyn. Hyvinkäällä pidettiin vesikoirien erikoisnäyttely (ilmeisesti? en ihan ollut kartalla :D). Sää oli hieman kehno, joten visiitti paikan päällä oli melko pikainen. Ehdittiin kuitenkin bongailla monta perroa ja tuttujakin nähtiin :). Näyttelypaikalta palattiin porukoille ja ruvettiin trimmaamaan Pientä ja Mustaa P:n avustuksella. Olin pessyt sen edellisenä päivänä päivälenkin jälkeen… parrasta löytyi muutama ”hammastikku”… ja heinää… sun muita ylläreitä. Trimmaus sujui ihan hyvin, vaikka karvalapsi oli tooodella karvainen ja aluksi melkoisen murkkumainen. Pehkon alta paljastui solakka hupsun näköinen otus ^^.




Sunnuntaina RooRoo pääsi ensimmäistä kertaa oikeasti talliapulaiseksi töihin, kun tein aamutallin. Rokista oli hirmu hauskaa repiä paalista heinää ja osoittaa mutaisissa tarhoissa hyvät paikat heinäkasoille :D. Pentu tuntui olevan elementissään. Kun vietiin hevosia ulos, Roki muutaman erehdyksen jälkeen ymmärsi että sen kannattaa kulkea viistosti hevosten takana (ja keksi ”paimentaa” niitä kulkemaan suoraa linjaa). Aina kun päästin hevosen tarhaan, Roki otti riimunnarun hampaisiinsa ja ystävällisesti talutti minut talliin hakemaan seuraavaa kavioeläintä ^^. Mahtava pieni otus <3.






Alkuviikko ollaan sitten Rokin kanssa oltu lähinnä poikamiesboxissa, maanantaina ja tiistaina käytiin viihdyttämässä Nucaa, mutta vappuna oltiin ihan vaan kotosalla kummarin ja Mörön kanssa. Uudesta kodista pääsee tosi näppärästi metsäreittiä pitkin koirakentälle ;). Ja alueella on hirmuisesti koiria, joten ollaan päästy treenaamaan ohitustilanteita oikein urakalla. Onni on Pieni ja Musta, joka ei rähise ;).





Blogin ulkoasuun tulee vähän keväisempää ilmettä, kunhan ehdin sellaista viritellä :).



veljekset <3


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiran akuutti ripuli

Te amo tanto.

Raakaruokinta käytännössä