Varoitus, melkoisen pitkä postaus tuloillaan ;) Rokin vatsavaivat venähtivät niin, että aloin hiljalleen huolestua. Sen maha siis oli ruikulilla kun hampaat alkoivat vaihtua, sitten oli hetken parempi, ja sitten taas huonompi. Kyselin kasvattajalta ohjeistusta samalla kun kerroin Rokin muita kuulumisia. Kasvattaja suositteli, että syöttäisin ensin noin kuukauden verran Royal Canin Gastro Intestinal Junior – ruokaa ja siirtyisin sitten sellaiseen ruokaan, jossa olisi vaan yksi proteiinin lähde (esim. James Wellbeloved tai Golden Eaglen uusi ruokasarja). Acanassa, jota Roki on syönyt, on useampi proteiinin lähde, joten sellainen sapuska ei ilmeisesti Rokille sovi. Alkuviikosta käytiin heti hakemassa ruokaa Riihimäeltä, uudelta eläinklinikalta (EHEL). Siellä ei sattunut olemaan tuota RC:n ruokaa, koska olivat korvanneet sen Hill’sin samanlaisella ruualla (kuulemma toimivat samalla tavalla). Avulias henkilökunta kyseli Rokin voinnista, punnitsi sen, vastasi kysymyksiin ja laski päivi...