Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Älä tuu droppaa mun tunnelmaa.

Kuva
Hiukan jälkijunassa mennään, mutta meidän juhannus näytti aikalailla tältä: Eli suunnattiin juhannuksena ensimmäisen "oikean" kesälomareissun merkeissä Lapinlahdelle Doulan kotikonnuille. Reissu oli (tietenkin) huippu <3 Heti ensimmäisenä iltana nautittiin jättimäisestä juhannuskokosta ja grilliruuasta. Päästiin kunnon lomafiiliksiin nukkumalla aitassa (huvittavinta ehkä oli nukkua hyttyssuojaharson alla niin, että Pieni&Musta oli myös sen suojissa ;D), käymällä kalassa ja uimassa, lääppimällä poneja, lehmiä, kissoja ja koiria, ja ihan vaan löhöilemällä. Mörkö ja Pienet saivat monta kalaa, ja Doula olisi innoissaan halunnut avustaa niiden käsittelyssä, kun samaan aikaan Roki joutui arestiin remminperään ettei muli joessa koukkujen seassa. Ehdittiin käymään kesäjäätelölläkin ja allekirjoittanut sai vihdoin Fazerina-jätskin, josta on unelmoinut koko vuoden. Koirat nauttivat äärettömästi vapaudestaan ja saivat uuden kaverinkin. Immeiset nauttivat äärettömästi reissus...

Kesän pörriäisiä

Kuva
Luvassa tuhottomasti kuvasaastetta kesähuvituksista! Mikä kuva on sinun suosikkisi?         Lyyli MuinaNaisina ja Roo hyökkäämässä Doulan kimppuun Parhaat kaverukset <3 "Ei täs nyt hei kahta sekuntii kauempaa jaksaa oottaa!" Veli & sisko  Rokin kanssa päästiin kummarin ja Capun seurassa seuraamaan ratatreenejä vinttikoiraradalle. Capu treenasi kopitusta, Roki pällisteli turistina. Rokista kyllä kysyttiin, että juokseeko se vieheen perässä :D Saattaahan se olla, että juoksisi... jonkin aikaa... Pitäisi joskus testata! Capu koppiin menossa  turisti thö Pörröpää Rapulinko <3 Leikkimäänkin ehdittiin!     Hurrrrjan hauskaa! Ollaan ehditty kesällä lenkkeilläkin koko lauman voimin: Suurin rakkaus <3     Doulan räyhäkkä ilme :D Todellisuudessa sillä jäi vaan huuli jumiin.. Tulevan lomamatkan tuoksut käyvät jo nenään ...