Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

I get a little bit bigger but then I'll admit, I'm just the same as I was.

Kuva
Aurinkoenergiaa, jeee! Koiruuksien kanssa ollaan puuhailtu tavalliseen tapaan kaikennäköistä vuoden 2013 alusta. Harrastukset olivat joulutauolla parisen viikkoa, mutta nyt Nuca on palannut toko- ja agikentille, ja Roxy agilityn pariin. Tauon aikana vietettiin joulua (pojat sai monen monta lahjaa, kiitoksia ihailijakerho ;) ), ihmeteltiin raketteja (Nuca haukkuen, Roki sohvalla silmät selällään), ja ulkoiltiin ahkerasti. Muutama viikonloppu takaperin käytiin Hyvinkään keskustassa päivälenkillä, ihan vaihtelun vuoksi. Nuca kävi aluksi vähän kierroksilla, mutta rauhoittui hetken kävelyn jälkeen. Roki oli aluksi ihmeissään, mutta tyytyi haistelemaan jokaista uutta hajua turpakarvat lumisina :D Käytiinpä jopa parkkihallissa ;) Rokista on tullut vähän jänskättäjä. Erityisesti miehet saa aikaan epäileviä mulkaisuja… Nyt olenkin panostanut sen verran, että kuljetan Rokia sinne tänne mukanani, ettei se kadottaisi sitä luontaista rohkeutta, mikä siinä on ollut pikkupennusta asti. ...

Welcome to the new age.

Kuva
Miltä näytti mennyt vuosi 2012 ? Tammikuun Nuca vietti onnellisen tietämättömänä emännän koirakuumeesta. Helmikuussa Nucalle sattui agilityssa haaveri ja etutassun kynsi jäi radalla matkalle. Herra sai antibioottikuuriin ja pääkallo-päällysteisen siteen tassuun. Tassu parani suht nopeasti, mutta Nuca sai kulkea ulkona nolona lasten kurahanska käpälässä :D Maaliskuussa vietettiin kahdenkeskistä laatuaikaa Nucan kanssa, kun vanhukset lomailivat etelässä. Nuca täytti 3v. Huhtikuussa käytiin katsomassa Ebban ja Crocon pentukatrasta Tulimaan kennelissä, ja sain ensikosketuksen tulevaan pieneen Herra Kääpiöön. Mielessäni ja vähän blogissakin pohdiskelin, kuinka mahtava koiruus Nuca on<3 Toukokuussa Papa Sam’s Honest Hero eli Roki, Roxy, Roo Roo saapui kotiin. Roki solahti meidän poppooseen hyvin sekaan, vaikka Nuca oli pitkän aikaa epäileväinen rehellistä sankaria kohtaan. Emännästä tuntui aluksi oudolta, kun oli saanut kaksi koiraa käsiinsä. Pian Rokin kotiutumi...